keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Varustamo elementissään ITK-konferenssissa

 ITK2013-konferenssi järjestettiin tänä vuonna 11.-12.4.2013. Lyhennys tulee sanoista interaktiivinen tekniikka koulutuksessa, ja konferenssi onkin Suomen suurin tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön konferenssi. Tapahtuma pidettiin Hämeenlinnassa, ja starttasimme auton Varustamon porukalla jo aamuvarhain torstaina kohti Kylpylähotelli Rantasipi Aulankoa, jossa konferenssi pidettiin. Hotellin ollessa täynnä konferenssivierailijoita löytyi majoituspaikka meille viereisen Aulangon leirintäalueen kotoisista mökeistä.
Avajaisissa puhumassa peliprofessori Perttu Hämäläinen. Kuva Sara.

Varustamon ITK-toripisteellä esittelimme Varustamon toimintaa. Kuva Telma.

Varustamolla oli konferenssissa oma toripaikka, jolla esittelimme toimintaamme. Me vertaisohjaajat päivystimme upouusissa, hienoissa Varustamo-paidoissamme vuorotellen toripaikalla, kerroimme kokemuksistamme, esittelimme palvelujamme ja jaoimme Varustamon mainoksia. Erityisesti torstaina toripaikallamme kävi vilkas puheensorina, sillä Varustamo kiinnosti monia konferenssivieraita. Mainoskorttimme olivatkin melko pian löytäneet tiensä konferenssivieraiden laukkuihin. Onneksi messujen parhaita karkkeja sekä käteviä kosketusnäytön puhdistimia riitti perjantain vieraillekin ;) Demosimme kiinnostuneille torivieraille palvelujamme käytössämme olleiden iPadien avulla, ja lisäksi toripaikkamme sähköisen vieraskirjan täyttö tapahtui iPadien avulla GoogleDocsilla luomaamme lomakkeeseen. Vieraskirjaamme saimme 24 vastausta. Kysyimme vastaajilta vieraskirjassamme muun muassa, mikä Varustamon palveluista vaikuttaa heidän mielestään mielenkiintoisimmalta, ja vastaukset jakautuvat seuraavasti: Facebook-ryhmä 41 %, blogit 22 %, chat 16 %, IRC-Galleria 16 % sekä twitter 5 %. Saimme lisäksi useita kannustavia kommentteja (kiitos niistä!) sekä kommentteja siitä, että nuorten äänten vahva kuuluminen ja näkyminen palveluissamme on erityisen hienoa. 

Torstaina oli Varustamon esityksen aika. Kuva Sara.


Jutta esiintymässä ja Terhi koneen käyttäjänä. Kuva Sara.


Varustamon Twitter-vastaava Telma kertoi Twitterin käytöstä. Kuva Sara.


Toripaikan lisäksi Varustamolla oli torstaina foorumiesitys, jota saapui kuulemaan kolmisenkymmentä konferenssivierasta. Esityksen aikana projektipäällikkö Helena sekä vertaisohjaajat Jutta ja Telma esittelivät Varustamon toimintaa sekä vertaisohjaajien kokemuksia. Konferenssiesityksen pitäminen oli jännittävää. Toki esiintymiskokemusta on syntynyt opiskelujen aikana erilaisista esitelmistä ja Varustamon parissa vierailuilla, mutta nyt haasteena oli tiivistää suuri määrä informaatiota puoleen tuntiin ja esittää se aihepiiristä enemmän tai vähemmän hyvin perillä oleville kuulijoille.

Majoituksemme Aulangon leirintäalueella. Kuva Sanni.
Torstaihin mahtui lisäksi Sannin ja Telman vierailu Mediatiimin yhdeksäsluokkalaisten haastattelussa. Videohaastattelun tekeminen oli varmasti hyvä ja vähän jännittäväkin oppimiskokemus niin Varustamon vertaisohjaajille kuin Mediatiimiläisille, jotka olivat valmistelleet varallemme kinkkisiäkin kysymyksiä :) Perjantaina Jutta, Sanni ja Telma jättivät Saran ja Terhin päivystämään Varustamon toripaikalle ja kiiruhtivat kuuntelemaan kuudesluokkalaisten Mediatiimiläisten foorumiesitystä. Mediatiimin nuorten jälkeen Varustamon poppoo edusti konferenssin nuorimpia osallistujia, ja olikin mielenkiintoista päästä seuraamaan tällaista suurta konferenssitilaisuutta nuoren asiantuntijan näkökulmasta käsin. Meistä vertaisohjaajista pari oli aiemmin ollut opiskelijana vierailemassa vastaavanlaisissa konferenssitilaisuuksissa kuulijan roolissa, mutta tällainen näkökulma ja osallistumisen muoto oli meille kaikille uusi kokemus. Ikäero muihin konferenssivieraisiin nähden tuli esille oikeastaan vain torstai-illan ohjelma-annista nauttiessa, sillä iltaohjelman musiikkivalikoima koostui biiseistä, joiden julkaisu ja hittihetket olivat olleet ja menneet jo ennen meidän syntymäämme ;)


Tarjolla oli erinomaista ruokaa! Varustamon väki illallisella pitkän päivän jälkeen. Kuva Sara.

Telma, Sara, Jutta, Sanni ja Terhi, Varustamo

maanantai 15. huhtikuuta 2013

How To Learn Any Language Easily

Are you interested in learning another language or improve your skills in one that you already know? Here are a couple of tips, that'll give your learning a new boost!



Ditch the books and turn up the volume. Music is the most entertaining way of learning new words. Just go to Youtube or Spotify and tune in for the artists of your favorite genre in a totally different language. Search the song's lyrics with google and sing along!

TV is not only for switching off your brain. Tickle it by watching a series in another language. Even if you're watching something in English, use the English subtitles to fully grasp what the characters in your favorite movie are saying.

It's not uncommon to meet little kids who use English daily, even though it's not their native language. How? In the world of games it's normal to chat and make strategies with the other participants -who might as well be living on the other side of the globe. So if you want to survive, you better learn to communicate!

A tandem language partner might make you think of a bicycle for two people, but it's possible to have even without the bike. With a tandem language partner you can both learn each others' languages by taking turns. Grab a coffee, sit down and talk in Finnish for the first 30 minutes, and in Spanish the next. You can try to find a partner from e.g. CouchSurfing.

Of course there's no better way to really learn to speak, but by living in that particular country. It's amazing how fast people learn, when they have no other choice but to use their (sometimes very broken) language skills.

***

As you see, languages are definitely not all about cramming all night and trying to memorize complicated grammar. With these tips, you won't even realize you're learning because you're having so much fun!

Rosa

Pics (c) RonWLS, Uli Harder

perjantai 12. huhtikuuta 2013

VOV3-koulutuksen ohjaajan jälkimaininkeja



Lokakuussa se alkoi. Jännittävät suunnitelmat aivan uudenlaiseen tapaan kouluttaa vertaisohjaajia verkkoon! Lähdimme miettimään, miten voisimme toisella tapaa kuin muina vuosina järjestää koulutuksemme.

Muissa koulutuksissamme olemme käyttäneet Moodlea ja lähitunteja, vaan tällä kertaa lähdimme ajatuksesta, että myös opetus toteutettaisiin verkossa. Päätimme käyttää samoja välineitä koulutuksessa, mitä käytämme muutenkin työssämme eli Facebookia ja Googlea. Kaksi kertaa viikossa koko koulutuksen ajan pidimme koulutuschattejä, joissa sai puhua omista vaikeista kohdistaan koulutuksessa ja kysyä tarvittaessa. Kaikki tehtävänannot ja tehtävät pidimme Googlen Drivessa, johon kaikki saivat tunnukset.

Koitti vihdoin päivä, kun laitoimme ilmoituksen kaikille ammattistarteille ja lukiostartille. On myönnettävä, että jännitti aika paljon minuakin kouluttajana. Tulisikohan kukaan? Olisiko tämä tarpeeksi mielenkiintoista? Onnistuisiko tämä näin?

Saimme mukaan monta motivoitunutta nuorta. Muutama tuli muualta kuin starteilta, joten saimme joukkoomme myös hieman toisenlaista näkökulmaa. Olin hyvin innoissani, kun pääsimme aloittamaan ensimmäisen jakson ja tuli aika ensimmäisen chatin. Eikä porukkamme tuottanut pettymystä!

Lähde


Koulutuksen ensimmäisessä osassa kouluttaminen tapahtui ainoastaan etänä, joten emme nähneet toisiamme vielä ns. livenä. Facebook-chatin kautta pääsimme tutustumaan toisiimme ja kun koitti palautekeskustelun hetki, tuntuivat koulutukseen osallistuneet jo tutuilta. Toisessa jaksossa pidimme lähitunteja ja saimme tutustua toisiimme lähemmin. Jaksolla tarkasteltiin vertaisohjaajan näkökulmasta Varustamon toimintaa ja some-välineidemme käyttöä. Kolmannessa jaksossa uudet apuohjaajamme pääsivätkin sitten etänä tekemään itse työtämme suunnittelemalla teemoja, kirjoittamalla blogitekstejä ja osallistumalla chatteihimme apuohjaajina.

Uusi koulutusmuotomme sai kehuja sen joustavuudesta ja sopivuudesta nuoren elämään. Annoimme aikaa tehtäville ja niitä sai tehdä silloin kun sattui olemaan aikaa. Tämä oli yksi tavoitteistamme koulutuksen suunnittelussa. Vastuu tehtävien hoitamisesta ja tekemisestä oli vertaisohjaajalla itsellään, sillä sitä tämä meidän työmmekin on. Kaikki valmistuneista vertaisohjaajistamme kantoivat kortensa kekoon määräajoissa ja osallistuivat heille määriteltyihin asioihin erittäin hyvin ja mielenkiinnolla.

Koulutus on nyt ohi ja meillä on 7 uutta vertaisohjaajaa. Minulla on vain yksi sana mielessäni: Wau! Uudet vertaisohjaajamme ovat nuoria, motivoituneita ja innokkaita ponnistamaan työn touhuun ja kehittämään työtämme tästä eteenpäin vielä paremmaksi! Kouluttajasta itsestä tuntuu tällä hetkellä hieman tyhjältä, koska koulutus on ohi, mutta samalla iloiselta ja mukavalta. Nyt minulla on 7 uutta työtoveria ja Varustamo sai uutta kaunista väriä mukaansa! 

Lähde


Uusien vertaisohjaajiemme kommentit voit käydä lukemassa tästä blogista: http://varustamo.blogspot.fi/2013/04/vov3-vertaisohjaajakoulutus.html

Laura Varustamo, VOV3-koulutusvastaava

tiistai 9. huhtikuuta 2013

VOV3-vertaisohjaajakoulutus loppumetreillä

VOV3 eli vertaisohjaajakoulutuksessa yleensä starttiluokkalaiset pääsevät tutustumaan Googlen eri palveluihin tekemällä tehtäviä Googlen lisäksi myös muissa sosiaalisen median palveluissa kuten Facebook, IRC-Galleria, Twitter ym... Vertaisohjaajat ohjaavat nuoria sosiaalisessa mediassa. Kun nuoret ovat käyneet kolme jaksoisen vertaisohjaajakoulutuksen, he voivat jatkaa Varustamolla töissä ja kouluttaa uusia vertaisohjaajia. Eli he menevät sinne töihin ja saavat ihan oikeesti palkkaa!
 
Kuvan lähde
Varustamon kolmas ja viimeinen vertaisohjaajakoulutus on nyt lopuillaan. Kuinka se sitten on sujunut? Ensimmäisen jakson aikana teimme tehtäviä kotoa päin. Toisen jakson aikana kävimme Varustamon tiloissa TAMK:lla lähiopetuksessa. Kolmannessa jaksossa tutustumme apuohjaajina Varustamon toimintaan. Varustamon toimitila sijaitsee Tampereen ammattikorkeakoulun tiloissa ja Varustamon kohderyhmänä on pääalaisesti Pirkanmaan nuoret. 

Kuvan lähde
Todella monet ihmettelivät alussa mikä tämä Varustamo oikein on. Omat odotuksemme olivat,että pääsemme ohjaamaan ja auttamaan muita. Moni tuli Varustamoon saadakseen siitä lisää tietoa, ja saadakseen mielenkiintoisia kokemuksia. Hyötyä haluttiin itsellensä ja myöhemmin jakaa sitä muille ja auttaa muitan nuoria heidän tulevaisuuden valintojensa kanssa. Tässä vaiheessa kaikki ovat saaneet jo tietoa Varustamosta ja jokainen on ollut iloinen liittyessään mukaan. Varustamo hankkeesta on ollut paljon hyötyä jokaiselle ja odotamme innolla vielä mitä kaikkea tämä vielä tuo tullessaan.

Fanny, Juulia ja Petronella, Varustamolla huhtikuussa aloittavat uudet vertaisohjaajat

torstai 4. huhtikuuta 2013

Kohti korkea-asteen pääsykokeita!

Onko sinulla tänä keväänä edessäsi ammattikorkeakoulun tai yliopiston pääsykokeet? Jos on, toivottavasti myös pääsykoevaatimukset ovat tiedossasi ja koepäivä merkittynä kalenteriin jo näin huhtikuun alussa. Oppilaitosten nettisivuilta voi luotettavimmin tarkistaa pääsykokeisiin liittyvät tiedot: mahdollisesti luettavat kirjat tai muu materiaali, kokeen aika ja paikka sekä muut tarpeelliset tiedot. 

On hyvä selvittää etukäteen, onko pääsykokeessa odotettavissa monivalintoja, esseetehtäviä vai jotain aivan muuta. (Kuvan lähde)

Miten sitten valmistautua, kun pääsykokeisiin on aikaa useimmilla noin kaksi kuukautta? 

1. Suunnittele. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, sanotaan, ja tuo sanonta pätee myös pääsykoeurakan suhteen – ainakin silloin jos suunnitelmaa todella noudattaa. Tarkan lukusuunnitelman tekeminen auttaa hahmottamaan työmäärää. Ole kuitenkin realistinen ja aseta välitavoitteita itsellesi. Kannattaa myös hankkia pääsykoekirjat tai muut materiaalit heti kuin vain mahdollista. 

2. Lue paljon! Valitettavasti pääsykoeurakassa ei ole oikotietä onneen. Vain lukemalla paljon voi asiat todella hallita erinomaisesti, eikä materiaalia tuskin voi osata ”liian hyvin”. Mikä sitten on paljon? Riippuu opiskelijasta, ja siksi määrien antaminen onkin mahdotonta. Kuitenkin useimmissa pääsykokeissa vaaditaan, että luettavan materiaalin on opiskellut ja ymmärtänyt niin, että myös sen soveltaminen onnistuu. 

3. Käytä erilaisia tekniikoita. Mieti, miten itse opit kaikkein parhaiten. Ovatko mind-mapit, listat, perinteiset muistiinpanot, piirrokset vai äänitykset sinun juttusi? Pelkällä lukemisellakin voi päästä pitkälle, mutta usein erilaiset tekniikat syventävät oppimista. 

4. Verkostoidu. Joillekin sopii kaverin kanssa tai ryhmässä opiskelu, ja samaan kokeeseen valmistautuva kaveri voi siis olla oiva vertaistuki. Keväisin yliopistojen ja kaupunkien kirjastot täyttyvät pääsykokeisiin lukevista ahkeroijista, joten myös niistä saattaa saman kirjan äärestä bongata kohtalotoverin. Samassa tilanteessa oleviin saa helposti yhteyden myös netissä, esimerkiksi abitreenien pääsykoekeskusteluita voi vilkaista sillä silmällä! 

5. Muista myös rentoutua. Kun lukusuunnitelmaan on merkitty myös vapaapäivät, voi tällöin hyvällä omallatunnolla myös rentoutua. Välillä on tärkeää vaihtaa vapaalle ja kerätä puhtia seuraavaan luku-urakkaan. 
 
Mind-mappien käyttö voi auttaa luku-urakassa. (Kuvan lähde)

Muiden kokemuksia ja vinkkejä pääsykoepänttäyksestä voi lukea vaikkapa tästä ja tästä.  Kommenteissa olisi myös kiva kuulla, millaisia kokemuksia tai vinkkejä teillä muilla on valmistautumisesta yliopistojen tai ammattikorkeakoulujen pääsykokeisiin? 

- Anna (,joka laskujensa mukaan on käynyt elämänsä aikana kahdeksissa yliopiston/ammattikorkeakoulun pääsykokeissa), Varustamo

Ps. Jos toisen asteen pääsykokeet ovat nyt ajankohtaiset, kannattaa kurkata viime kevään juttu aiheesta