Facebookkailemalla parempia arvosanoja ja oppimistuloksia?

Uusimpien tutkimustulosten mukaan Facebookissa hengailu luokkakavereiden kanssa voi parantaa kouluarvosanoja. Asiasta kirjoittaa California Watch (katso englanninkielinen artikkeli tästä). Artikkelissa kerrotaan professori Christine Greenhow`n saaneen tutkimuksessaan tuloksia, joiden mukaan oppilaat luovat tärkeitä suhteita toisiinsa sosiaalisen median sivustoilla, joihin myös Facebook sisältyy. Greenhow sanoo, että yhteenkuuluvuuden tunne kouluyhteisön kanssa lisää koulumenestystä, ja yhteenkuuluvuuden tunnetta puolestaan lisää sosiaalisen median sivustot, joilla oppilaiden on mahdollista tutustua toisiinsa paremmin ajan kuluessa. 

Keskustelua on käyty jo pidemmän aikaa siitä, pitäisikö opettajien alkaa hyödyntää sosiaalista mediaa perinteisen luokkahuoneopetuksen rinnalla. Vaikka sosiaalisella medialla on varjopuolensa, Greenhow`n mukaan hyvät puolet ovat huomattavasti huonoja suuremmat. Tutkijan mukaan sosiaalisen median tuominen luokkahuoneeseen voisi tehdä oppitunneista tarkoituksenmukaisempia, ja lisäksi sosiaalisen median sivustojen käyttö tehostaa ainakin lukioikäisten opiskelijoiden luovuutta ja teknisiä taitoja. Lukion opettaja Susan Domanico testasi sosiaalisen median käyttöä opiskelijoidensa kanssa. Domanicon mukaan opiskelu sosiaalista mediaa hyödyntäen teki asioista nuorten näkökulmasta katsottuna mielenkiintoisempia, koska nuoret saivat itse toimia oppimateriaalin tuottajina ja luojina jakamalla toisilleen linkkejä ja kuvia sekä kommentoimalla toistensa tuotoksia. 

Telma Rivinoja, Varustamo

Minun tarinani: Tainan opiskelu- ja työpolku

 Minun tarinani –juttusarjassa seuraamme erilaisia nuoria heidän poluillaan koulutus- tai työelämässä tai matkalla kohti omia tavoitteitaan.

Tainan opiskelu- ja työpolku

Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2010. En tiennyt mihin haluaisin hakea, joten hain vaan joka paikkaan, mikä tuntui vähänkin kiinnostavalta. Hain mm. tradenomi- ja restonomi-linjoille Tamk:iin, ja pääsin pääsykokeisiin, mutta en saanut opiskelupaikkaa.

Tuntui, että lukiossa ei saanut tarpeeksi ohjausta ammatinvalintaan. Opokin taisi sanoa vaan, että lue siitä lehdestä, kun kysyin millainen joku ammatti on. Joten lukion jälkeen tuli tunne, että jää kyllä tosi yksin sen asian kanssa, jos ei ole selkeää ammattia, mihin haluaa.

Olinkin lukion jälkeen ns. tekemättä hetken mitään, koska en päässyt kouluun. Mutta se ei ollut katastrofi, koska mielummin olen vapaa, kuin kahlitsen itseni johonkin kouluun tai työhön, jota en halua tehdä.

Syksyllä menin sitten työharjoitteluun Kotipizzalle ja olin siellä 3kk. Tällainen harjoittelujakso oli minulle tosi hyvä, koska minulla ei ole paljoa työkokemusta. Lisäksi pääsee kokeilemaan jotain, mikä vähän kiinnostaakin ja työtehtävät opetetaan, ei tarvitse osata etukäteen asioita.

Hyvää Työkkärin järjestämässä työharjoittelussa on myös se, että siitä saattaa työllistyä ja siinä hommassa ei tarvitse olla koko loppuelämää, jos se ei kiinnostanutkaan.

Talvella 2011 aloitin puoli vuotta kestävän talouskoulun Tampereen palvelualan ammattiopistossa. Se on maailman helpoin koulu, jos etsii tekemistä puoleksi vuodeksi, eikä oikein tiedä mihin hakea. Siellä tehdään käsitöitä, kokataan ja opetellaan siivousta yms. kodin töitä. Itseäni siellä eivät käsityöt kiinnostaneet yhtään ja koulu ehkä ei ollut ihan minua varten, mutta ei siitä mitään haittaakaan ole, että sen on käynyt. Työhaastatteluissa se on ainakin katsottu positiivisena asiana. Ja muutamia kavereitakin sieltä on saanut :)

Kesällä olin taas "vapaalla”, koska en saanut töitä enkä opiskelupaikkaa. Mutta ei se liikaa haitannut. Näin kavereita, kävin keikoilla ja festareilla ja mökkeilin. Ja pidin myös yleisurheilutreenejä. Olen pitänyt niitä jo n.4 vuotta. Harrastin itse ensin yleisurheilua viisi vuotta. Aloitin 13-vuotiaana ja lopetin 18-vuotiaana, koska en halunnut sitoutua monta kertaa viikossa pidettäviin treeneihin ja ehkä motivaatiota huippu-urheilutasolle ei ollut tarpeeksi.

Aloitin nyt syksyllä uuden työharjoittelun K-supermarketissa. Olen ollut siellä töissä nyt kuukauden verran ja olen tykännyt tosi paljon. Hain juuri merkonomi-koulutukseen Ikaalisiin, ja odottelen vastausta siitä.

Taina

Minun tarinani: Marja-Leenan mutkikas opiskelupolku, osa 1

Minun tarinani –juttusarjassa seuraamme erilaisia nuoria heidän poluillaan koulutus- tai työelämässä tai matkalla kohti omia tavoitteitaan. Sarjan toinen seurattava on Marja-Leena.

"Yläasteen jälkeen olisin halunnut ammattilukioon, mutta mikään ala ei vaikuttanut oikein omalta. Mielessä kävi metalliala, sama mitä isäni teki. Mutta en halunnut valita sellaista koulutuspolkua, jossa olisin päässyt liian helpolla. Halusin enemmän haastetta. Lisäksi halusin jostain syystä miellyttää vanhempiani ja lähteä lukioon, koska heillä ei sitä vaihtoehtoa ole ollut. Valitettavasti vielä viiden vuoden jälkeen olen samassa tilanteessa. Vaikka opiskelutilanteeni näyttääkin ihanteelliselta: yläaste, lukio ja ammattikorkeakoulu, sitä se ei ole. Ajattelin lukioajan selventävän minulle alan, mikä sopisi minulle. Lukio loppui kuitenkin liian pian, enkä ollut yhtään sen pidemmällä valinnassa, kuin kolme vuotta aikaisemmin. Pärjäsin lukiossa kohtuullisen hyvin ja kirjoitin M:n arvosanat ylioppilaskirjoituksissa. Jostain jotain tekemistä piti kuitenkin lukion jälkeen keksiä ja sosiaaliala kuulosti sopivan neutraalilta. Sain lukion opinto-ohjaajalta tukea valintaani ja uskottelin itselleni haluavani sitä.

Hain ammattikorkeakouluun sinä vuonna, kun hakijoita oli keskimääräistä enemmän, vuonna 2009. Ykkösvalintani oli Piramkin (nykyisen Tamkin) sosionomin (AMK) koulutus. Hain myös muille paikkakunnille, mm. Porin Samkiin ja Hämeenlinnan Hamkiin. Kävin myös Tampereen yliopiston sosiaalityöntekijän valintakokeissa, mutta motivaatiota ei ollut niin paljon että olisin sinne päässyt. Varasuunnitelmana oli Tampereen ammattiopiston lähihoitajan yo-pohjainen perustutkinto - kuvittelin pääseväni sinne, jos sosionomin paikkaa Tampereella ei avaudu. En halunnut muuttaa toiselle paikkakunnalle.

Luulin lähtökohtani olevan hyvät, 8:n keskiarvo lukion kursseista ja pari E:tä ylioppilaskirjoituksista. Opo uskotteli minulle, että tulen kyllä pääsemään Piramkiin, jos vain pääsisin valintakokeisiin. Valintakoekutsu tuli, yllättävän myöhässä, mutta tuli kuitenkin. Kokeet olisivat voineet mennä paremminkin, mutta niin ajattelevat varmaan kaikki. Pitkältä tuntuneen ajan jälkeen sain loppujen lopuksi kirjeen Samkista: minut oli valittu Porin yksikköön sosionomin (AMK) koulutukseen, Tampereen paikka jäi muutamasta pisteestä vaille. Päätös oli kuin vasten kasvoja, mutta en ole luovuttaja tyyppiä. En olisi halunnut lähteä Poriin, suurimmaksi osaksi vanhempien painostuksesta niin kuitenkin tapahtui."

Marja-Leenan tarina jatkuu viimeistään ensi viikolla, jolloin kuulemme ainakin sen, miten ammattikorkeakouluopinnot ovat lähteneet sujumaan.

Kestävät koulutus- ja uravalinnat auttaa löytämään oman alan

Tuttavallisemmin ”K&U” -tiimiimme kuuluu neljä ohjaajaa Taina, Johanna, Jukka ja Ilona. Autamme tamperelaisia alle 3-kymppisiä nuoria miettimään mikä voisi olla se ”oma juttu” tulevaisuuden työelämässä. Meitä kaitsee projektipäällikkö Heli. 

Meidän kanssamme voi tulla pohtimaan alkaisiko sitä leipuriksi tai lähihoitajaksi vai sittenkin insinööriksi. Kun mielenkiintoinen ala löytyy, aletaan selvittää keinoja sinne pääsemiseksi. Mihin kouluun oman todistuksen pisteet riittävät ja miten saisi kerättyä työkokemuspisteitä? Ja tarvitseeko kaikkiin kouluihin hyvän todistuksen vai olisiko joku toinen koulutusmuoto itselle sopivampi? 

Mitä meillä sitten tehdään? Se katsotaan jokaisen nuoren tarpeen mukaan. Monien kanssa etsimme sopivaa ja mukavaa työharjoittelupaikkaa. Lähes kaikkien kanssa selvitetään kiinnostavia koulutuksia ja haetaan niihin. Yhden asia selviää yhdellä käynnillä ja toisen kanssa tuumitaan ja toimitaan vaikka vuosi. Asiakkaana voi olla pitkän tai lyhyen ajan – kuinka oma asia sitten eteneekään. Meidän nuoria on mennyt ainakin työharjoitteluun, työkokeiluun, palkkatukitöihin, työvoimakoulutuksiin, ohjaaviin koulutuksiin, oppisopimuksiin ja yhdistettyihin työ- ja koulutuskokeiluihin. Niistä puheen ollen: 

Lokakuussa alkaa 7 viikkoa kestävä työ- ja koulutuskokeilu, jossa kokeillaan miltä tuntuisi opiskella lähihoitajaksi tai sairaanhoitajaksi. Ryhmä nuoria pääsee Tampereen ammattiopiston tiloihin kokeilemaan ihan käytännössä mitä opiskeluihin kuuluu: ensiapua, potilaiden syöttämistä ja hoitamista, petausta, verensokerimittauksia, vuorovaikutusta ja paljon muuta! Välillä käydään katsomassa lähihoitajia työssään erilaisten asiakasryhmien kanssa ja kuulemme mitä heidän arkeensa kuuluu. Tämän kaiken ohessa suunnitellaan tulevia opiskeluita ja hommataan työharjoittelupaikkaa sosiaali- ja terveysalalta. 

Jaksolle pääsee haastatteluiden kautta. Ne järjestetään viikolla 38 ja ryhmä pyörähtää käyntiin viikon 40 alussa. 

Olisitko sinä tai ystäväsi tällaisen palvelun ja neuvonnan tarpeessa? 

Varaa aika numerosta 040 800 7367 ja tule käymään. Katsotaan sitten millaiset palvelut olisivat sinun tilanteellesi parhaita. 

Meidät löytää netistä www.tyollisyysportti.fi/koulutukseen ja Facebookista etsimällä ”Kestävät koulutus- ja uravalinnat”. 

Täällä ollaan, 

Taina, Johanna, Jukka, Ilona ja Heli

Pikavippi - vikatikki

Tämän päivän nuorelle väelle on varsin tavallista menettää luottotietonsa. Poikkeuksen tekee lähinnä se, jolla luottotiedot ovat kunnossa. Toki on muistettava, että ihmisillä on erilaisia kohtaloita, eikä missään tapauksessa kaikkia luottotietojansa menettäneitä tule tuomita. Huolestuttavaa kuitenkin on se, että raha-asioihin suhtaudutaan niin yleisesti niin välinpitämättömästi. Voi olla, että kun nuoren ensimmäinen lasku menee ulosottoon, se järkyttää. Voi olla, että kun ulosottoon menee aina vain lisää laskuja, asiaan tottuu ja turtuu. Voi olla, että nuori kokee, että ei kykene kuitenkaan asialle mitään tekemään, joten hällä väliä.

Ennen kuin luottotiedot menetetään, on saatettu tehdä jos vaikka mitä. Pahimmassa tapauksessa useasta luottoyhtiöstä/pankista on nostettu kulutusluottoja, tilattu postiennakolla Internetistä “kaikkea tarpeellista” ja otettu nk. pikavippejä. Eikä aikomuksenakaan ole maksaa niitä takaisin. Tämä ongelma ei luonnollisestikaan koske vain nuoria, vaan yhä enenevässä määrin kaikkia ikäluokkia. Totuus tulisi kuitenkin muistaa: raha ei juuri koskaan ole ilmaista. Joko sitä saadakseen on tehtävä työtä, tai sitten se on maksettava takaisin. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee, sanoo vanha kansakin. Sanotaan myös, että sen edestään löytää, minkä taakseen jättää. Vanhoja totuuksia, jotka pätevät tänäkin päivänä. Miksi sitten emme osaa ottaa onkeemme?

Kulutustottumuksemme ovat muuttuneet radikaalisti jopa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Kaikkea on saatava. Uskon siten, että paine kuluttamiseen hinnalla millä hyvänsä tulee ulkoapäin. Me aikuiset osaamme jo ehkäpä jollakin tapaa ulkoistaa itsemme kerskakuluttamisesta, mutta nuori ei. Toki toimintamallit saattavat peilautua vahvasti lapsuudesta, mutta jos kaverilla on mopoauto, lättätelkkari, tallentava digiboksi, Karl Kania ja bling-blingiä, voi olla vaikea sanoa, ettei itsellä ole rahaa moiseen. Mikä ratkaisuksi, kun ei vanhemmiltakaan irtoa paalua? Pikavippi.

Pikavippi on lopun alkua. Satanen sinne tänne, mitä sitten. Mutta entä sitten? Kuinka tästä pääsee kunniallisesti pois? Kuinka olla joutumatta tähän tilanteeseen? Veikkaisin, että vanhemmilla on tässä valta. Perheessä, jossa lapset opetetaan rahan järkevään käyttöön jo pienestä pitäen, hallitsevat myös nuoruudessa raha-asiansa. Nuorten suusta kuulee yllättävän usein, kuinka “äiti inhoo sossupummeja” tai “ei meillä saatu koskaan rahaa tollain tuhlattavaks”. Nämä nuoret eivät kuitenkaan ole erityisen rikkaista perheistä - mutta voivat vielä itse sellaisen itselleen saada, kun ymmärtävät rahan arvon.

Ihmiset tekevät virheitä, myös nuorena, ja se on ymmärrettävää. Virheiden minimointi on kuitenkin mahdollista. Toisille se on helpompaa, toisille vaikeampaa. Niille nuorille, jotka eivät apua raha-asioiden hoitamiseen saa, voivat saada apua erityistä tukea tarvitseville nuorille tarkoitetuista paikoista, kuten työpajoilta. Eivät työpajat viisasten kiveä tarjoa, eivätkä ratkaisua kaikkiin elämän ongelmiin, mutta ohjausta vikatikkien haittojen minimoimiseen kyllä on saatavilla. Raha-asioiden hoitamisen ongelmallisuuteen nuoruudessa - joka vaikuttaa mahdollisesti pitkälle aikuisuuteenkin - on panostettava.

Edellä mainittujen asioiden valossa onkin siten hyvä päättää tämä kirjoitus positiivisella mielellä: apua on tarjolla. Raha-asioiden auttamisessa kuntien ja kaupunkien velkaneuvojat ovat kultaakin kalliimpi taho. Neuvonta on helppoa, ja mikä parasta, maksutonta. Yhteystiedot löytyvät helposti www-osoitteesta

http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/velkaneuvo.aspx

Lisäksi mm. Marttaliitto on erikoistunut säästämiseen ja taloudelliseen elämäntapaan yleensäkin. Heidän sivustoltaan (http://www.martat.fi/neuvot_arkeen/rahat/)löytyy myös paljon apua ja neuvoja, sekä lista linkeistä, joissa saa melko pitkällekin menevää tietoutta talouden hoitamisesta. Loppukaneettina kuitenkin todettakoon, että apatialle ei voi antaa tilaa, jos raha-asiat mutkistuvat. On otettava ongelmista tiukka ote, ja selvitettävä ne. Ja kun nämä asiat ovat kunnossa, tulevaisuuden suunnittelu muiltakin osin saattaa lutviutua joustavammin.

Kati Jokio
Vaateri – nuorten työpaja, Valkeakoski

Vaateri –nuorten työpaja on eteläpirkanmaalainen kunta- ja ESR-rahoitteinen projekti, jota hallinnoi Valkeakosken ammatti- ja aikuisopisto VAAO. Vaateri on ollut toiminnassa syksystä 2008 saakka. Vaaterilaisia nuoria on ollut tuosta lähtien jo reilut sata iältään 15-24 –vuotiasta nuorta.

Verkostotyöpaja tarjoaa tamperelaisille nuorille mahdollisuuden työharjoitteluun

Nuorten verkostotyöpaja -projekti on 16 - 24-vuotiaille työttömille tamperelaisille nuorille tarkoitettu työharjoittelupaikka, jonka kautta joko koulutettu tai koulutusta vailla oleva nuori voi saada työkokemusta työharjoittelun kautta. Alla Verkostotyöpajan kautta harjoittelussa olleen nuoren tarina kokemuksistaan!

Lisää tietoa löytyy myös Verkostotyöpajan nettisivuilta.

-------------------------------------------------------------------------------------

Harjoitteluni Verkostotyöpajan kautta

Ennen Verkostotyöpajaprojektia olin valmistunut lukiosta, enkä ollut päässyt hakemiini kouluihin. Sain kuitenkin osa-aikaista työtä eräästä lastentarvikeliikkeestä, mutta minulla ei ollut minkäänlaista tasaista rutiinia välivuotenani. Kun kuulin hyvän ystäväni käyneen onnistuneesti puolenvuoden harjoittelussa, innostuin itsekin. Töitäkin minulla oli niin harvassa, että sillä ei oikein yksinasuva voinut elää. Hain jatkuvasti lisää töitä, mutta ei niitä pelkällä lukion päättötodistuksella saanut, täytyi olla kokemusta. Työharjoittelu kuulosti tässä vaiheessa parhaalta vaihtoehdolta.

Lähetin hakemuksen Verkostotyöpajalle ja pääsin haastatteluun. Hain ensisijaisesti erääseen kasvisravintolaan, mutta muista halukkaista löytyi heille sopivampi harjoittelija. Verkostotyöpajalla minua kuitenkin kehotettiin lähettämään toinen hakemus muuhun harjoittelupaikkaan. Ravintola-alan työt kiinnostivat minua kovasti, joten hain ravintola New Yorkiin. Lopulta pääsin sinne harjoitteluun. Harjoittelun kautta sain paljon realistisemman näkemyksen oikeasta työnteosta, etenkin ravintola-alalla. Se ei ollut läheskään niin kauhistuttavaa tai rankkaa, mitä olin kuvitellut. Puolen vuoden verran sain harjoitella tarjoilijan tehtäviä hyvässä työympäristössä ammattitaitoisten ihmisten keskellä. Harjoittelun päätyttyä minut sitten palkattiinkin osa-aikaiseksi työntekijäksi. 

Minua ei missään vaiheessa pelottanut, että kokemuksestani tulisi millään tavalla ikävä. Tiesin koko ajan, että voin ottaa yhteyttä Verkostotyöpajan ihmisiin ja kertoa luottaumuksellisesti mahdollisista pulmatilanteista. Ihmiset Verkostotyöpajalla tuntuivat enemmän ystäviltä kuin miltään virastohenkilökunnalta. Ennen harjoittelua tapasimme muiden harjoittelijoiden ja Verkostotyöpajalaisten kanssa ja keskustelimme alkutunnelmista sekä tutustuimme toisiimme. Lähes koko harjoittelun ajan tapasimme noin kerran kuukaudessa ja teimme joka kerta jotain mukavaa yhdessä. Aina kuitenkin vaihdoimme kuulumisia harjoitteluista ja kerroimme kuinka kaikki oli lähtenyt rullaamaan. Oli hauska kuulla kuinka eri ihmiset olivat löytäneet roolinsa ja omat tehtävänsä harjoittelupaikoiltaan. Viimeisimpinä tapaamiskertoina kävimme muunmuassa joukolla keilaamassa ja minigolfaamassa. Tapaamiset hyvällä porukalla oli ihanaa ajanvietettä työharjoittelun ohella.

Itselleni tärkeimpänä asiana Verkostotyöpajaprojektista mieleen jäi pajalaisten halu avustaa. Harvoissa paikoissa autetaan näinkin ammattitatoisesti nuoria työelämään tai erilaisiin koulutuksiin. Ymmärsin itsekin kuinka paljon minulla loppujen lopuksi onkaan mahdollisuuksia elämässäni ja etenkin Verkostotyöpajalaisten laaja tietämys auttoi minua löytämään itselleni sopivan alan. Harjoittelun aikana itsevarmuuteni kasvoi huimasti sekä tulevaisuuteni kirkastui suunnattomasti.