Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sosiaalinen media. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sosiaalinen media. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Varustamon päätösseminaarin tunnelmia

Varustamon päätösseminaari järjestettiin 5.6.2013 Monitoimitalo 13:n tiloissa. Osallistujia saimme koolle hyvän joukon, vaikka alkanut kesälomakausi määrää ilmeisesti hieman verottikin. Iloksemme osa saapui kuulemaan Varustamosta useammankin sadan kilometrin takaa. Myös joitakin Varustamossa jo lopettaneita vertaisohjaajia saapui paikalle. Seminaarissa käytyä keskustelua voi seurata Twitterin kautta.

Seminaaripäivän tukikohtamme Monitoimitalo 13 (oik.) ja Hotelli Tammer. Kuva: Telma

Päivä alkoi kahvin ja sämpylän jälkeen luento-osuudella Monitoimitalon neljännen kerroksen avarassa salissa. Seminaarin avasi Varustamon projektipäällikkö Helena Tirronen, jonka jälkeen varsinaisen avauspuheen tuli pitämään Verken suunnittelija Leena Tuuttila. Tuuttila puhui sosiaalisen median hyödyntämisestä nuorten parissa tehtävässä työssä. Hyvä huomio somea vierastavillekin oli, että tärkeintä on olla kiinnostunut somen hyödyntämisestä ja omata ammatillisia taitoja - itse välineen käytön oppii kyllä. 


Projektipäällikkö Helena Tirronen avasi seminaarin, Ulla-Maija Koivula toimi puheenjohtajana. Kuvat: Telma
Avauksen jälkeen oli Varustamon aika astua estradille. Ensin esitteli neljä Varustamon kokenutta vertaisohjaajaa Varustamon toimintaa sekä sitä, millaista on ollut olla töissä vertaisohjaajana. Esillä olivat Varustamon Twitter, IRC-Galleria, Facebook, blogit sekä vertaisohjaajakoulutukset ja yleinen työskentely. Esityksen jälkeen saimme kuulla Varustamosta hieman erilaisesta näkökulmasta, kun opinnäytetöitään hankkeesta tekevät valmistuvat tai valmistuneet opiskelijat esittelivät tuloksensa. Neljästä eri opinnäytetyöstä sai monipuolisen kuvan, sillä niissä oli tutkittu eri puolia Varustamon toiminnasta. Eija Nyrhilä tutki vertaisohjausta, Sini Huhmarkangas chat-keskusteluja, Heimo Outinen blogitekstejä ja Kaisu Myrskyranta sosiaalista mediaa vertaisohjauksen välineenä. Luento-osuuden jälkeen olikin aika siirtyä läheiseen hotelli Tammerin ravintolaan juhlavalle päivälliselle. 


Seminaarivieraiden mielipide siitä, miten vertaisohjaus toimii somessa. Kuva: Anna

Tammerissa ruokalistalla oli mm. basilikajäätelöä. Kuva: Anna

Päivällisen jälkeen seminaari jatkui pienryhmätyöskentelyllä. Ulla-Maija Koivulan johdolla osallistujat jakautuivat kolmeen ryhmään, joista yhteen liittyi myös kaksi Varustamon vertaisohjaajaa. Ryhmät kiersivät pisteeltä toiselle ideoimassa sosiaalisen median käyttöön liittyvien kysymysten parissa. Keskustelua syntyi jokaisella pisteellä hyvin ja ideapaperit täyttyivät nopeasti. Täyden kierroksen jälkeen oli aika tutustua työskentelyn antiin ja äänestää parhailta kuulostavia ideoita värikkäiden tarrojen avulla.

Leena Tuuttila sekä vertaisohjaajat Eino ja Taija ryhmineen työn touhussa. Kuva: Ulla-Maija Koivula

Yhdellä pisteellä pohdittiin, mitä vaatimuksia sosiaalisen median käyttöön nuorten tai muidenkin ryhmien kanssa työskennellessä liittyy. Lopulta eniten ääniä keräsivät ajatukset, jotka liittyivät yksityisyyden ja työ-minän erottamiseen, verkkotyön eettisten periaatteiden huomioimiseen sekä aidon läsnäolon tärkeyteen myös verkossa. Toisella pisteellä keskusteltiin yleensä sosiaalisen median välineiden ja ohjauksen yhdistämisestä: mikä toimii ja miten? Ainakin suljetut ryhmät ja ryhmäviestit sekä erilaiset matalan kynnyksen välineet keräsivät ääniä lukuisten ideoiden joukosta. Kolmannella pisteellä aihetta lähestyttiin tapausesimerkin avulla: miten auttaa sosiaalisen median avulla “komeronuorta”, joka on linnoittautunut kotiinsa vailla koulu- tai työpaikkaa? Tästä aiheesta mieleen jäi erityisesti yksi idea, joka ehdotti työntekijöiden jalkautumista erilaisille verkon pelifoorumeille. Kuitenkin ylivoimaisesti eniten tarroja kylkeensä sai “Idea vapaa” -pisteen ehdotus: Verkko-ohjauksen kursseja ja opetusta erilaisten koulutusohjelmien kurssitarjottimille. Pienryhmätyöskentelyyn osallistuneet seminaarivieraat vaikuttivatkin hyvin yksimielisiltä tämän idean toteutuksen tärkeydestä. Kaiken kaikkiaan pienryhmätyöskentely oli mukavan keskusteleva lopetus seminaaripäivän varsinaiseen ohjelmaan, ja toivon mukaan tarjosi osallistujille uusia näkökulmia ja innostusta verkossa tehtävään työhön. 


Pieni palanen pienryhmätyöskentelyn ideoinnista. Kuva: Anna

Seminaarin aikana oli mahdollista vierailla myös vertaisohjaajien pitämällä some-klinikalla. ATK-luokassa oli mahdollisuus tutustua tarkemmin Varustamon sivustoihin ja kysellä vinkkejä ja neuvoja. 


Some-klinikka valmiina vastaanottamaan vieraita. Kuva: Hanna

Seminaaripäivä huipentui Monitoimitalon Stagella vapaamuotoisemman ohjelman merkeissä. Aluksi räppärikaksikko Reaktio kohotti tunnelmaa, minkä jälkeen Duudsoneiden Jarno ja Jarppi pitivät kuulijoille “Duudsoneiden ammatinvalinnanohjauksen oppitunnin”. Saimme kuulla miten kaveriporukka oli päätynyt Pohjanmaan lakeuksilta Hollywoodiin sekä hauskoja tarinoita Duudsonien kulissien takaa. Illan päätti Reaktio rentoon, reilun puolen tunnin settiin, joka sisälsi muun muassa hauskan freestailatun pätkän Varustamosta. 


Reaktion pojat nostattivat tunnelmaa Stagella. Kuva: Hanna
Iltaohjelman juontaja Laura Duudsoneiden Jarnon ja Jarpin kainalossa. Kuva: Hanna

Kaiken kaikkiaan päivä oli siis hieno kokonaisuus asiapitoista ohjelmaa ja illan vapaamuotoisempaa meininkiä. Lämmin kiitos seminaarin esiintyjille, osallistujille sekä Varustamon toiminnassa mukana olleille yhteistyötahoille!
Seminaariesitysten materiaalit ovat luettavissa Varustamon kotisivuilla.


Varustamon seminaaritiimin puolesta Terhi ja Anna

perjantai 31. toukokuuta 2013

Vertaisohjaajat tunnustavat pahimmat somemokansa

"Tää on niin noloo!" 

Pitkän työpäivän jälkeen vertaisohjaajat alkoivat jutella somessa tapahtuneista kömmähdyksistä. Tarinoita riittikin toisensa perään, joten päätettiin koota blogiteksti kaikkein hauskimmista. 


"Selailin joskus vähän väsyneenä sängyllä maaten kännykän kautta Facebookin viestiketjua, jossa keskustelimme kavereideni kanssa yhteisen ystävämme polttareista. Tarkoitukseni oli lisätä keskusteluun vielä yksi kaveri, mutta kaverilistaa selatessa kännykkä lipsahti kädestäni ja ehdin vahingossa tökätä kosketusnäyttöä ennen kännykän tippumista lattialle. Tämän tuloksena lisäsin keskusteluun väärän henkilön! En kuitenkaan onneksi tulevaa polttarisankaria, vaan erään kaverini äidin. Tuntui kuitenkin vähän nololta pyydellä toista poistumaan keskustelusta... Keskusteluista kun ei voi poistaa ketään. Tämä ei jäänyt ainoaksi kerraksi, kun olen onnistunut lisäämään väärän henkilön keskusteluun. Tarinan opetus: Ole varovainen kosketusnäytöllisten puhelinten kanssa!" -Telma


Myös minulla on useampi mokailumuisto juuri kosketusnäytöllisen puhelimen kanssa. Olen huomannut, että omilla nakkisormillani tulisi olla hieman varovaisempi! Joskus eksyin tutkimaan erään, ainoastaan ulkonäöltä tutun tyypin Facebook-sivua. Tarkoitus oli vain vähän stalkata, mutta jotenkin onnistuin vahingossa lähettämään hänelle kaveripyynnön. Kaiken lisäksi huomasin mokan vasta sitten, kun sain ilmoituksen, että “henkilö x on hyväksynyt kaveripyyntösi”... - Anna

Minulla kävi nolosti, kun piti stalkata facebookissa yhtä tyyppiä. “Miksei tämä nyt hae, mikä tätä vaivaa?” Olinkin kirjoittanut tämän tyypin nimen tilapäivitykseeni ja julkaissut sen. *Paniikki!!* Poistu nyt äkkiä! Oho oho tämmöstä sattuu, toivottavasti kukaan ei ehtinyt huomata.. o_O - Sanni

Uudessa puhelimessani voi henkilön kohdalla valita, kirjoittaako hänelle tekstiviestin, sähköpostin vai julkaiseeko jotain hänen seinällään. No, illan myöhäisinä tunteina lähetin tekstiviestin poikaystävälleni. Ihmettelin minne viesti oli hävinnyt, kun sitä ei näkynytkään viestiketjussa. Katsoin muutkin lähetetyt viestit, mutten löytänyt kyseistä tekstaria mistään. Hetken päästä kirjauduin Facebookiin ja ensimmäinen ilmoitus oli, että olin julkaissut kyseisen ja kyseenalaisen tekstiviestin veljeni seinälle. Poistin sen tietysti samantien, mutta luultavasti muutama henkilö oli ehtinyt lukea kyseisen viestin!   - Nimeltä mainitsematon vertaisohjaaja

Yli-ihmisenä itsensä näkeminen saa aina silloin tällöin pitämään FB:ssa auki liian montaa chatti-ikkunaa kerralla. Koska ärsykkeitä kilahtelee näin jatkuvasti, väärien viestien kirjoittamista vääriin ikkunoihin on sattunut useammin kuin kerran. Mitään kovin pahaa mokaa en ole onnistunut vielä tekemään, mitä nyt silloin tällöin keskustelukumppanit jäävät haromaan hiuksiaan saatuaan kysymykseen “eli jos sä tuut siihen aulaan, niin jatketaan siitä sitt yhessä tenttiin?” vastaukseksi “no jos saksankirveli ei kerran tee valkoista kukintoa, isken tän puskan kimppuun nyt ja juon kahvit iltapäivällä”. -Tuuli


Oletko sinä joskus nolannut itseni somessa, mokannut oikein kunnolla?  Kommentoi oma tarinasi! :)


Toimittanut: Sanni, Varustamo

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Varustamo elementissään ITK-konferenssissa

 ITK2013-konferenssi järjestettiin tänä vuonna 11.-12.4.2013. Lyhennys tulee sanoista interaktiivinen tekniikka koulutuksessa, ja konferenssi onkin Suomen suurin tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön konferenssi. Tapahtuma pidettiin Hämeenlinnassa, ja starttasimme auton Varustamon porukalla jo aamuvarhain torstaina kohti Kylpylähotelli Rantasipi Aulankoa, jossa konferenssi pidettiin. Hotellin ollessa täynnä konferenssivierailijoita löytyi majoituspaikka meille viereisen Aulangon leirintäalueen kotoisista mökeistä.
Avajaisissa puhumassa peliprofessori Perttu Hämäläinen. Kuva Sara.

Varustamon ITK-toripisteellä esittelimme Varustamon toimintaa. Kuva Telma.

Varustamolla oli konferenssissa oma toripaikka, jolla esittelimme toimintaamme. Me vertaisohjaajat päivystimme upouusissa, hienoissa Varustamo-paidoissamme vuorotellen toripaikalla, kerroimme kokemuksistamme, esittelimme palvelujamme ja jaoimme Varustamon mainoksia. Erityisesti torstaina toripaikallamme kävi vilkas puheensorina, sillä Varustamo kiinnosti monia konferenssivieraita. Mainoskorttimme olivatkin melko pian löytäneet tiensä konferenssivieraiden laukkuihin. Onneksi messujen parhaita karkkeja sekä käteviä kosketusnäytön puhdistimia riitti perjantain vieraillekin ;) Demosimme kiinnostuneille torivieraille palvelujamme käytössämme olleiden iPadien avulla, ja lisäksi toripaikkamme sähköisen vieraskirjan täyttö tapahtui iPadien avulla GoogleDocsilla luomaamme lomakkeeseen. Vieraskirjaamme saimme 24 vastausta. Kysyimme vastaajilta vieraskirjassamme muun muassa, mikä Varustamon palveluista vaikuttaa heidän mielestään mielenkiintoisimmalta, ja vastaukset jakautuvat seuraavasti: Facebook-ryhmä 41 %, blogit 22 %, chat 16 %, IRC-Galleria 16 % sekä twitter 5 %. Saimme lisäksi useita kannustavia kommentteja (kiitos niistä!) sekä kommentteja siitä, että nuorten äänten vahva kuuluminen ja näkyminen palveluissamme on erityisen hienoa. 

Torstaina oli Varustamon esityksen aika. Kuva Sara.


Jutta esiintymässä ja Terhi koneen käyttäjänä. Kuva Sara.


Varustamon Twitter-vastaava Telma kertoi Twitterin käytöstä. Kuva Sara.


Toripaikan lisäksi Varustamolla oli torstaina foorumiesitys, jota saapui kuulemaan kolmisenkymmentä konferenssivierasta. Esityksen aikana projektipäällikkö Helena sekä vertaisohjaajat Jutta ja Telma esittelivät Varustamon toimintaa sekä vertaisohjaajien kokemuksia. Konferenssiesityksen pitäminen oli jännittävää. Toki esiintymiskokemusta on syntynyt opiskelujen aikana erilaisista esitelmistä ja Varustamon parissa vierailuilla, mutta nyt haasteena oli tiivistää suuri määrä informaatiota puoleen tuntiin ja esittää se aihepiiristä enemmän tai vähemmän hyvin perillä oleville kuulijoille.

Majoituksemme Aulangon leirintäalueella. Kuva Sanni.
Torstaihin mahtui lisäksi Sannin ja Telman vierailu Mediatiimin yhdeksäsluokkalaisten haastattelussa. Videohaastattelun tekeminen oli varmasti hyvä ja vähän jännittäväkin oppimiskokemus niin Varustamon vertaisohjaajille kuin Mediatiimiläisille, jotka olivat valmistelleet varallemme kinkkisiäkin kysymyksiä :) Perjantaina Jutta, Sanni ja Telma jättivät Saran ja Terhin päivystämään Varustamon toripaikalle ja kiiruhtivat kuuntelemaan kuudesluokkalaisten Mediatiimiläisten foorumiesitystä. Mediatiimin nuorten jälkeen Varustamon poppoo edusti konferenssin nuorimpia osallistujia, ja olikin mielenkiintoista päästä seuraamaan tällaista suurta konferenssitilaisuutta nuoren asiantuntijan näkökulmasta käsin. Meistä vertaisohjaajista pari oli aiemmin ollut opiskelijana vierailemassa vastaavanlaisissa konferenssitilaisuuksissa kuulijan roolissa, mutta tällainen näkökulma ja osallistumisen muoto oli meille kaikille uusi kokemus. Ikäero muihin konferenssivieraisiin nähden tuli esille oikeastaan vain torstai-illan ohjelma-annista nauttiessa, sillä iltaohjelman musiikkivalikoima koostui biiseistä, joiden julkaisu ja hittihetket olivat olleet ja menneet jo ennen meidän syntymäämme ;)


Tarjolla oli erinomaista ruokaa! Varustamon väki illallisella pitkän päivän jälkeen. Kuva Sara.

Telma, Sara, Jutta, Sanni ja Terhi, Varustamo

tiistai 12. maaliskuuta 2013

How can you become a super networker?



We have already written about looking for a job in social media. But what do people who hire employees have to say about it? Terhi and Sara from Varustamo visited the social media and job hunting event at the University of Tampere, which was organized by Unipoli Tampere. You can see part of the event on Twitter at #somejobs if you log in. The speakers of the event were Maria Rajakallio, Brand and Digital Manager from Rekrytointipalvelu Sihti, Sari Veikkolainen, HRD specialist from Yle, and Antti Mäkelä, Project Manager from Unoam. We got many useful tips for job hunting in social media from them!

The first thing is to make yourself present in the online world. There are lots of jobs available that will never be put online because companies don’t want to – so they must be able to find you. How should you start then? The first step is to make an online CV. You can do it in Linkedin. It is good to think whether you should do your CV in English or in Finnish. Sari Veikkola recommended that you should do it in English because it is more professional. When you’ve done your CV you should advertise yourself. The channel to do this depends on what kind of job you’re looking for. Ask yourself: "Where can I find a job?" You can do this, for example, on your Facebook page – maybe you know someone who could help you. There are also groups in Facebook that might help you to hear from an opening job. It's important to let everyone know you are looking for a job!

Check out this video clip about networking and new job hunting skills!

When you have made your online CV, it is important to get some votes and do networking. Get recommendations from people you know in Linkedin or get some likes or shares to your updates. If you don’t know anyone, ask your mom to tell something about you – you must start somewhere! If you find an interesting company to work at, why wouldn’t you call or e-mail them to ask if they need someone? You can’t do any harm. Twitter can also be used to catch your dream job. Be active: update, share, ask! But keep in mind that you’re looking for a job – not telling your friends how much fun you had yesterday. Sari and Antti pointed out that they didn't see Facebook as a job hunting channel because it is too personal. In Finland it’s not allowed for an employer to google an applicant but remember that they still might do that. What does Google tell about you? Is there someone else with the same name you don’t want to get confused with?

Employers want to know you but it’s also a good thing if you know them. Read their updates and follow them. They might notice you and you’ll get a hint of what kind of atmosphere the firm has. There are also different kind of groups that can help you with job hunting like Talent Pool Finland in Linkedin, E-jobs and #hirewepsi in Twitter (log in required).
Don't forget to help your friends as well! Finding a job is all about connections and networking. 

Terhi and Sara, Varustamo

perjantai 14. joulukuuta 2012

Ilmiönä Facebook-kirppikset

"Ostetaan, myydään, vaihdetaan, annetaan..." 
Varmasti sinullekin tuttu fraasi Facebookista! Lähes jokaisella paikkakunnalla on nykyään oma tai useitakin Facebook-kirppiksiä eli FB-kirppiksiä. Lisäksi Facebookissa on myös suurempia valtakunnallisia kirppiksiä. Nämä FB-kirppikset tuntuvat olevan erityisesti nuorten suosiossa. Miksi tästä ilmiöstä on tullut niin suuri hitti? On herännyt kysymys myös siitä, että onko tälläinen toiminta Facebookissa edes oikeasti sallittua? Olen itse myös miettinyt, kehen pitää ottaa yhteyttä jos kaupat eivät suju toiveiden mukaan ja syntyy riitaa.


Lähde
Haastattelin kahta FB-kirppisten ylläpitäjää, jotka olivat eri kaupungeista Pirkanmaalta. Toinen kertoi, että on ollut Facebookissa vuodesta 2007. Ensimmäisiä pienimuotoisia havaintoja kirppisilmiöstä hän kertoi havainneensa vuonna 2010. Ensimmäisen kerran hän kertoi liittyneensä FB-kirppisryhmään vuonna 2011. Vajaan vuoden verran hän on toiminut itse ylläpitäjänä. Toinen haastateltava on toiminut FB-kirppiksen ylläpitäjänä jo 1,5 vuotta. Myös hän oli törmännyt FB-kirppikseen ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten eli vuonna 2010.

Miten näistä FB-kirppiksistä on tullut näin suosittuja, mihin se sinusta perustuu?

"FB-kirppiksien suosio perustuu mielestäni helppouteen ostajan ja myyjän kannalta. Ostaja ja myyjä voivat olla kontaktissa keskenään erilailla kuin perinteisellä kirpputorilla, johon myyjä vie hinnoittelemansa tuotteet ja ostaja ostaa mikäli haluaa. Tällaisella kirpputorilla ostaja ei voi kysellä myyjältä lisätietoja tuotteesta tai tingata niin halutessaan. Etuna on myöskin se, ettei tarvitse maksaa mm. pöytävuokria myydäkseen ylimääräistä tavaraa nurkistaan." Kertoi ensimmäinen ylläpitäjä.

"Lastentarvikkeet esimerkiksi ovat todella suosittuja ja edullisia. Tuotteilla on monia houkuttelevat hinnat ja tuotteet meillä ainakin löytyvät läheltä. Ei tarvitse lähteä hakemaan/etsimään esim Tampereelta." Toinen ylläpitäjistä lisäsi.

Onko FB-shoppailu turvallista? Entä mikä on sinusta nuorten asema siellä?

"Facebook-shoppailu on myyjän kannalta turvallisempaa kuin ns. livekirppis, joista varastetaan paljon tavaraa. Toisaalta koko Suomen laajuisissa FB-kirppiksissä on myös paljon huijareita, jotka pyytävät rahat tilille etukäteen mutteivät koskaan lähetä tuotetta ostajalle. Yleisesti ottaen FB-kirpputoritoiminta on turvallista, jos pitää maalaisjärjen mukana. Aivan kuten koko netin ja sosiaalisen median käytössä ylipäänsä ;)"

Lasten ja nuorten kannalta olisikin mielestäni tärkeää, että heitä opastettaisiin miten käyttäytyä ja toimia internetissä. Toimintaa tulisi myös selkeästi valvoa huoltajan puolelta. Lain puitteissa alaikäinen on oikeutettu tekemään iälleen sopivia kauppoja (eli pienimuotoisesti), mutta huoltaja on vastuussa alle 18-vuotiaan kaupoista ja huoltaja voi myöskin ne perua. Alaikäiselle ei saa myydä velaksi, eikä myöskään myydä sellaisia pelejä, DVD-elokuvia tms, joita hän ei ikänsä puolesta saisi myöskään hankittua kaupasta (esimerkiksi ikäraja, K-18). Tulisi myös muistaa Facebookin itsensä asettama ikäraja Facebookin käyttöön (13-vuotta). Tätäkin nuorempia tulee vastaan joka päivä, mutta heillä poikkeuksetta on syntymävuodeksi ilmoitettu jokin muu kuin aito syntymävuosi."
Kertoi toinen ylläpitäjä.

"Nuorten asema ei ole kovin hyvä mielestäni tällaisilla palstoilla. Heihin ei ehkä luoteta. Luullaan että he myyvät varastettua tai omia/omien vanhempien tavaroita ilman lupaa rahan toivossa. Emmekä me ainakaan halua ruveta selvittämään tällaisia tilanteita vanhempien kanssa." Kommentoi toinen ylläpitäjä nuorten asemaa koskien.

Suojaako kuluttajansuojalaki kauppoja myös FB:ssä?

"Kuluttajasuojalakihan ei päde kauppoihin, jotka yksityishenkilöt tekevät keskenään, oli sitten kyseessä FB-kirppis, nettiauto tai naapurien välisen kaupat. Kuluttajansuojalaki koskee siis yrityksen myymää tuotetta, jonka kuluttaja ostaa. Facebook-kirpputoreilla yksityiset henkilöt (eli kuluttajat) myyvät omia tavararoitaan aivan kuten perinteisellä kirppiksellä, eikä Facebookilla ole tekemistä asian kanssa. Facebookissa on paljon myös yrityksiä, jotka myyvät tuotteitaan omilla sivuillaan, mutta nämä eivät liity varsinaisesti FB:n kirpputoritoimintaan mitenkään. Niillä FB-kirpputoreilla, joilla olen ylläpitäjänä (3kpl), ei hyväksytä yritystoimintaa. Eli vain yksityiset henkilöt voivat myydä tavaroitaan, eikä esim. toiminimellä hopeakoruja tekevä yrittäjä." Kertoi toinen ylläpitäjä.

Kenellä on vastuu? Syytetäänkö ylläpitäjiä usein esim. huonoissa kaupoissa ja miten hoidatte tälläisen tilanteen?

"Vastuu on pääasiassa myyjällä ja ostajalla. Myyjä on vastuussa siitä, että antaa totuuden mukaisen kuvauksen tuotteesta myynti-ilmoituksessa ja ostajan tulee tuotetta ostaessaan tarkistaa tuotteen todellinen kunto. Ostajlla on oikeus perua kaupat, mikäli tuote ei vastaa myyjän antamaa kuvausta. Tämän takia suosin ja suosittelen ns. lähikauppoja, jolloin myyjä ja ostaja tapaavat kauppojen merkeissä. Ylläpito ei ole vastuussa FB-kirpputorilla tehdyistä kaupoista, mutta voi auttaa osapuolia selvittämään ostoon ja myyntiin liittyviä asioita. Toimimme usein järjen äänenä, sekä toisaalta myös peloitteena."  Kommentoi toinen ylläpitäjistä.

"Näissä tapauksissa kehoitamme lukemaan säännöt uudelleen ja tarvittaessa selvennämme niitä. Otamme myös myyjään yhteyttä ja harkinnan mukaan annamme parin viikon karenssin sääntörikkomuksista tai poistamme palstalta ja estämme sen käytön. Vaikeissa tapauksissa, kun myyjään ei saada yhteyttä, kehoitamme tekemään asiasta rikosilmoituksen." Jatkoi toinen ylläpitäjä.

Noudatetaanko teidän sääntöjä pääasiassa? Joudutteko usein puuttumaan myyjien tai ostajien toimintaan?

"Ylläpidon ja ryhmän jäsenten välillä on se tietty vääntö sääntöjen riittävyydestä tai tiukkuudesta. Tosi asia on se, että jos säännöistä tehdään liian tiukat, kukaan ei jaksa lukea niitä, saati noudattaa niitä. Toisaalta, on myös todistetusti huono asia jos sääntöjä ei ole tai ne ovat liian ympäripyöreät. Ylläpitämissäni kirppiksissä ei ole vielä ollut suurempia selkkauksia (tilannetta, jossa olisi esim. tehty rikosilmoitus poliisille), mutta jokaiselle kuukaudelle riittää kyllä selviteltävää pienemmissä asioissa. Viikoittain on useampia tapauksia, joissa saa muistuttaa säännöistä. Ylläpitoa pidetään liian tiukkana toisinaan, mutta olen huomannut, että jos kaaokselle antaa pikkusormen, se vie koko käden." Vastasi toinen ylläpitäjistä.

"Pääasiallisesti sääntöjä noudatetaan, kunhan vaan kaikki ne muistaisivat lukea!" Toinen ylläpitäjistä vielä kiteytti.

Mitä Facebookin säännöt sanovan tähän kirppiskaupan tekoon Facebookissa?

"Mulla ei ole sen tarkempaa tietoa siitä, onko kirpputoritoiminta kiellettyä Facebookin säännöissä. Tiedän kuitenkin sen, että yritysten toimintaa ja näkyvyyttä on alettu rajoittaa Facebookissa. Ainakin arvontoihin on jokin sääntö Facebookilla, koska sellaisia ei saa enää järjestää samalla tavalla kuten pari vuotta sitten. Uskoisin kuitenkin, että Facebook olisi alkanut tehdä asialle jotain, mikäli kirpputoritoiminta olisi sen säännöissä kiellettyä. Totuushan on, että Facebookin pohjarakenne ei ole paras mahdollinen tällaiseen toimintaan, mutta sille valitettavasti ei mitään voida. Ostaessaan yksityiseltä henkilöltä, ostajalla ei ole mitään suojaa. Ystäväni sanoin: 'takuu on voimassa niin kauan kuin takavalot näkyvät!'" Näin kommentoi asiaa toinen ylläpitäjistä.

Seuraako poliisi FB-kirppistoimintaa? Entä kuluttajavirasto?

"Poliisi ainakin on aktiivisesti mukana verkkoyhteisöissä kuten Facebookissa ja IRC-galleriassa. Virallisten Suomen Poliisin FB-sivujen lisäksi löytyy nettipoliisien profiileja, joihin voi ottaa yhteyttä kuka tahansa jos on kysyttävää. Kuuluisin nettipoliiseista taitaa olla Marko 'Fobba' Forss, joka työskentelee Hensingin poliisilaitoksella. Helsingin poliisilaitoksen lisäksi nettipoliiseja on ymmärtääkseni kaikista poliisilaitoksista, tässä vielä linkki poliisin nettisivulle, josta nimet ja yhteystiedot löytyvät:http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/pages/1888CFB3E4411B03C2257961003A1653?opendocumentNetin käyttäjille kannattaa muistuttaa, että rikosilmoituksen voi nykyään tehdä netissä poliisin nettisivuilla. Jos tulee huijatuksi FB-kirppiksellä, on aina vaihtoehto tehdä rikosilmoitus asiasta. Rikosilmoitus ei ole kuitenkaan koskaan se ensimmäinen keino vaan vasta viimeinen. Uskoisin, että kuluttajavirastokin on valveutunut Facebookin kanssa ja seuraa ainakin jollain tasolla toimintaa täällä." Kommentoi ylläpitäjä.

Mikä on sinusta tärkein asia mitä myyjän tulee tietää Facebook-kirppistoiminnasta?

"Myyjien kannattaa AINA lukea palstan omat säännöt, vaikka olisi usealla palstalla, koska kaikilla on omat sääntönsä." Kertoi toinen ylläpitäjistä.

Toinen komppasi, mutta lisäsi vielä: "Jos on epävarma siitä, onko ymmärtänyt oikein, kannattaa kysäistä ylläpidon jäseneltä ja varmistaa asia. Osa FB-kirpputoreista on koko Suomen laajuisia, jolloin kaupat hoidetaan pääasiassa postittamalla. Osa taas on paikallisia FB-kirpputoreja, joilla pääasiassa kaikki jäsenet asuvat lähellä toisiaan ja kaupat hoidetaan kasvotusten."

Mikäs sitten on sinusta tärkein asia mitä kuluttajan tulee tietää?

"Tärkein asia kuluttajansuojalaissa tosiaan on se, että laki koskee vain elinkeinonharjoittajalta (eli yritys) kuluttajalle tapahtuvaa kulutushyödykkeiden tarjoamista, myyntiä ja markkinointia. Mutta kaupan ei myöskään ole pakko tarjota vaihto- ja palautusoikeutta myymälleen tavaralle, vaan se on vapaaehtoista ja ns. hyvää asiakaspalvelua. 14vrk:n palautusoikeus on lain mukaan voimassa vain etä- ja kotimyynnissä." Kertoi toinen ylläpitäjä.

"Itse kannatan henkilökohtaista tapaamista myyjän kanssa, jos vain mahdollista. Sillä tuotteen kunnon voi tarkastaa heti." Toinen vielä kertoi.

Minä ainakin opin tästä paljon. Iso kiitos haastateltaville! Minä en tiennyt tuota kuka on vastuussa ns. huonoissa kaupoissa. Olen innokas nettishoppaaja  ja Facebook-kirppiksetkin ovat käynyt tutuksi, mutta ei ne sitten niin tuttuja olleetkaan kuin luulin :) 

Oletko sinä törmännyt ilmiöön Facebook-kirppikset? Mitä mieltä olet tästä toiminnasta? Kommentoi!

Toimittanut: Sanni, Varustamo





maanantai 10. joulukuuta 2012

Harrasteyhteisöt netissä osa 1: esittelyssä peliyhteisöt

Mitä voi harrastaa netissä? Entä antaako netissä toimiminen jotakin lisää "oikean elämän" harrastukselle? Tällä viikolla Varustamossa ovat teemana harrasteyhteisöt netissä. Usein puhutaan siitä, että nuoret istuvat liikaa koneella. Nuorella voi kuitenkin olla nettielämän ulkopuolella aktiivinen harrastus, jota voi laajentaa erilaisiin sosiaalisiin yhteisöihin netissä. Nämä antavat esimerkiksi mahdollisuuden tutustua uusiin samasta aiheesta kiinnostuneisiin ihmisiin ja jakaa tietoja ja kokemuksia. Tällä viikolla tutustumme blogissa lähemmin muutamiin erilaisiin harrasteyhteisöihin, ja Varustamon chatissa on mahdollisuus jutella aiheesta laajemmin. Harrastatko sinä jotakin netissä?
Harrasteyhteisöviikko alkaa peliyhteisö-teemalla. 13-vuotias Harri kertoi meille, mitä netin peliyhteisöt tuovat lisää pelaamiseen.

Mitä peliyhteisöjä käytät?
Steam, Xbox LIVE ja pelifoorumit, esim. Aapeli ja Pro Hotelli.

Mitä yhteisöissä voi tehdä?
Pelaamisen ei välttämättä tarvitse olla yksinäistä puuhaa.
Steamissa on paljon paljon pelejä eri makuun, ilmaisia sekä maksullisia. Xbox Live on pääasiassa Xbox 360-pelikonsolille suunniteltu yhteisö, jossa voi pelata verkossa ystävien kanssa ja jakaa saavutuksia. Aapeli on pelifoorumi, jossa voit käydä toisten sivuilla lukemassa blogeja ja pelata kaikennäköisiä pelejä. Pro hotelli on pääasiassa pikselihotelli missä vietät aikaa kavereittesi kanssa.

Miksi itse käytät niitä/mitä teet niissä?
Aapelissa pelailen haasteiden ja rankingin nostoa varten, on myös hienoa muokata omaa sivua ostamalla kaupasta esim. 10 taatelia maksavan teeman tai voit käyttää taatelisi peleihin/vaatteisiisi. Pro hotellissa käyn tapaamassa kavereita, Steamissa pelailen sen takia koska siellä löytyy hyviä pelejä, Xbox:ia pelaan silloin tällöin.

Olisiko pelaaminen tylsempää ilman että voisi keskustella muiden pelaajien kanssa? Oletko saanut yhteisöistä uusia tuttuja? 
Pelaaminen olisi tylsempää jos et saisi kenenkään kontaktia. Olen löytänyt paljon nettikavereita pelifoorumeilta.

Haluatko kertoa jotain muuta?
Älä kerro kenellekkään salasanaasi tai henkilökohtaisia asioita.

Toimittanut ja kuva Terhi, Varustamon vertaisohjaaja.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Varustamosta taitoja - ilmoittaudu VOV3-vertaisohjauskoulutukseen 10.12. mennessä

Vielä ehdit hakemaan kolmanteen VARUSTAMON VOV3-vertaisohjaajakoulutukseen! Ilmoittaudu mukaan 10.12.mennessä.

Tietoa opiskelusta

Opiskeluympäristönä ovat Facebook ja Google, joiden toimintaan voit osallistua kotoa käsin. Koulutus kestää 31.3.2013 asti. Opiskelu sisältää jonkin verran myös lähiohjausta Tampereen ammattikorkeakoululla. Koulutus on tarkoitettu 16 - 25 -vuotiaille pirkanmaalaisille nuorille.

Koulutus koostuu kolmesta yhden opintopisteen jaksosta. Voit suorittaa myös osan kokonaisuudesta esimerkiksi vain ensimmäisen jakson. Saat koulutuksesta todistuksen ja koulutus on hyväksiluettavissa kaikkiin toisen asteen opintoihin ja korkeakouluihin.

Koulutuksen sisältö:
Vertaisohjauksen merkityksen tunnistaminen sosiaalisessa mediassa, 1 op
Ohjattu työssäoppiminen, 1 op
Verkkovertaisohjauksen käytännön harjoittelua Varustamon sosiaalisen median palveluissa, 1 op

Klikkaa itsesi mukaan, liity ryhmään!
Mukaan Varustamon vertaisohjaajakoulutukseen (VOV3) pääset liittymällä Facebook-ryhmään nimellä  “VOV3-koulutus” linkistä https://www.facebook.com/groups/vovkolme
Vertaisohjausta nuorelta nuorelle

Lisätietoa koulutuksesta ja yhteyshenkilöt

http://varustamo.projects.tamk.fi/vov2-koulutus/vov3/

Vertaisohjaaja Laura Sinkkonen, laura.sinkkonen@tamk.fi
Projektipäällikkö Helena Tirronen, helena.tirronen@tamk.fi
Puh. 050 3367708
Tampereen ammattikorkeakoulu

Tervetuloa mukaan!



torstai 22. marraskuuta 2012

Facebook, rakkaalla lapsella on monta nimeä

Facebook, FB, Feissari, Naamakirja... Jos et ole Facebookin käyttäjä mutta harkitset asiaa, kannattaa ihan alkajaisiksi tutustua oivalliseen suomenkieliseen aloittelijoille tarkoitettuun Facebook-oppaaseen täällä! Myös Varustamon blogissa aiemmin julkaistuisa SOME-oppaista (1 & 2) voit löytää hyödyllistä tietoa niin Facebookista kuin sosiaalisesta mediasta ylipäätään. 

http://farm5.staticflickr.com/4135/4782358121_5a95a8cc97.jpg

Asetusten kautta alkuun



Kun profiili on Facebookiin luotu, on syytä tutustua tarkemmin vielä itse palvelun käyttöehtoihin sekä ennen kaikkea käyttäjätilin asetuksiin ja yksityisyysasetuksiin. Tässä blogitekstissä käydään läpi muutamia tärkeimpiä yksityiskohtia asetuksista, mutta on tärkeää pysytellä asetusten suhteen hereillä, varmistaa aina toisinaan niiden olevan oikein sekä etsiä lisätietoa ongelmatilanteissa.  Yleisistä käyttäjätilin asetuksista pääset muokkaamaan nimeäsi, salasanaasi, käyttämääsi sähköpostiosoitetta sekä Facebook-profiilisi osoiteriviä/käyttäjänimeä, joka kannattaakin muokata mieleisekseen (esim. etunimi.sukunimi-muotoiseksi). Turvallisuusasetuksista kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota siihen, että pyytää palvelua käyttämään suojattua selaamista aina, kun se on mahdollista - pieni rasti oikeassa ruudussa voi merkitä paljon oman tietoturvasi kannalta! Ilmoitusasetuksista voit valita, mistä Facebook-toiminnoista haluat ilmoituksen sähköpostiisi. Tilausasetuksissa voit puolestaan yhdistää Facebook-profiiliisi oman twitter-tilisi tai mahdollistaa sen, että kuka tahansa voi tilata julkiset Facebook-päivityksesi omaan uutisvirtaansa etusivulleen.


Yksityisyysasetuksissa voit muokata profiilisi julkisuutta. Tässä kohdin onkin hyvä pysähtyä pohtimaan, keiden haluat oikeasti näkevän sivullasi julkaistut viestit ja kuvat. Yksityisyysasetuksissa voit myös muun muassa muokata yhteydenoton asetuksia sekä aikajanaan ja merkitsemiseen liittyviä asetuksia: kuka voi lähettää sinulle viestin, kuka voi etsiä profiiliasi Facebookista puhelinnumeroasi tai sähköpostiosoitettasi käyttämällä, kuka voi julkaista viestejä aikajanallasi, kuka voi merkitä sinut omiin julkaisuihinsa ja kuka puolestaan näkee nämä merkityt julkaisut? Voit myös päättää, haluatko aikajanasi tietojen näkyvän julkisesti silloin, kun tietojasi etsitään jollain hakukoneella, kuten Googlella. Yksityisyysasetuksien kautta voit myös estää joidenkin henkilöiden yhteydenotot tai tietyt sovelluskutsut.

Ryhmätoiminta Facebookissa


Facebookiin on mahdollista perustaa kolmenlaisia ryhmiä: avoimia, suljettuja ja salaisia. Kaikkiin ryhmiin täytyy lähettää liittymispyyntö, jonka voi hyväksyä ryhmän asetuksista riippuen joko kuka tahansa ryhmän jäsen tai ryhmän ylläpitäjä(t). Ryhmiin voi lisätä päivityksiä, tapahtumia, kuvia, kyselyjä sekä tiedostoja.


http://farm3.staticflickr.com/2345/5713704415_8a6973f7a2.jpg



Avoimet ryhmät ovat sellaisia, joiden sisäiset julkaisut sekä jäsenten profiilit voi nähdä kuka tahansa. Tällainen ryhmämuoto sopii hyvin yleiseen tiedonjakoon esimerkiksi tietyn aihepiirin tiimoilta (esim. “Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa” on avoin ja erittäin aktiivinen ryhmä) tai vaikkapa oman oppilaitoksen ryhmäksi entisille ja nykyisille opiskelijoille.

Suljettu ryhmä on sellainen, jonka jäsenten profiilit voi nähdä kuka tahansa, mutta jonka sisäisiä julkaisuja ei voi nähdä kukaan ryhmän ulkopuolinen. Tämä sopii käytettäväksi silloin, kun ryhmässä julkaistaan sellaisia tietoja, joiden ei haluta valuvan ulkopuolisten silmille (kuten osoitetietoja, kuvia tai muuten vaan yksityisempiä asioita). Tällaisia ryhmiä näkee käytettävän esimerkiksi oppilaskuntien ja ainejärjestöjen sisäisessä viestinnässä. 


Salainen ryhmä on sellainen, jonka jäsenet ja julkaisut - toisin sanoen olemassaolon - näkee ainoastaan kyseisen ryhmän jäsenet. Tämä sopii käytettäväksi silloin, kun ei haluta kenenkään tietävän ryhmästä. Sitä voi hyödyntää vaikkapa oman perheen tai kaveriporukan sisäiseen viestintään.


Silloin kun ryhmässä on enintään 16 jäsentä, on mahdollista käyttää Facebookin chatti-ominaisuutta ryhmäläisten kesken. Ainakin suljetun ryhmän kohdalla online-tilassa näkyy vain omat kaverit, jotka kuuluvat kyseiseen ryhmään, eivät siis muut ryhmän jäsenet. Tätä ryhmän chatti-toimintoa käytettäessä kaikki ryhmän jäsenet voivat lukea käydyn keskustelun jälkikäteen, vaikkeivät olisivatkaan osallistuneet varsinaiseen chattailuun.

Linkkivinkit:

Henry Laasasen facebook-filosofia: http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97076-facebookin-k%C3%A4yt%C3%B6n-filosofia.

Nettifiksuus-opas löytyy täältä ja lisätietoja tietoturvaoppaan sivuilta: http://www.tietoturvaopas.fi/perusohjeet.html

Taitojasi voi vielä testailla: http://www.tietoturvaopas.fi/yksityisyystesti/index.html



Telma ja Sanni, Varustamo

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Some-opas osa 3: Työpaikka somen kautta

Työnhaussa on nykyään yleistynyt sosiaalisen median käyttö ja somea hyödynnetään yhä enemmän uusia työntekijöitä haettaessa. Verkossa voi selata avoimia työpaikkoja eri aloilta, ottaa yhteyttä työpaikkaan kysyäkseen tarkempia tietoja, jättämään työhakemuksen sekä ansioluettelon. Sosiaalisen median käyttötaidot ovat tärkeitä, sillä ne auttavat myös työpaikan haussa.

Somen työnhakupalveluita on monia, mutta niistä ehkä suurimmat ja suosituimmat ovat LinkedIn, JobiJobi, Haussa.fi ja eri yrityksien Facebookin ja Twitterin profiilit.

LinkedIn http://www.linkedin.com/

LinkedInissä voi rakentaa omaa ammatillista verkostoaan samojen periaatteiden mukaisesti kuin Facebookissa. Ainoana erona on se, että LinkedIn keskittyy työelämään, ja jokainen käyttäjä täydentää sinne oman työhistoriansa ja taitojaan ansioluettelon tapaan.

JobiJobi http://www.jobijobi.fi/ ja https://www.facebook.com/JobiJobi?fref=ts

JobiJobi on työnhakuun ja rekrytointiin suunnattu sosiaalisen median kanava erityisesti nuorille. Sivustolta löytyy hyödyllisiä artikkeleita, esityksiä ja videoita liittyen nuorten työnhakuun. JobiJobi antaa vinkkejä työnhakuun, mutta ilmoittaa myös avoimista työpaikoista.

Haussa.fi http://www.haussa.fi/ ja https://www.facebook.com/Haussa.fi?fref=ts

Haussa.fi-palvelussa työnhakijat voivat etsiä erityyppisiä työsuhteita ja tuoda osaamistaan esille ansioluettelon eli cv:n  ja tekstimuotoisen hakemuksen lisäksi linkittämällä profiiliinsa myös mediaelementtejä sekä keräämällä persoonaan liittyviä suosituksia. Tämän lisäksi sivustolta löytyy hyödyllistä tietoa erilaisten artikkelien, videoiden ja blogitekstien muodossa erilaisista ammattialoista. Facebookissa Haussa.fi-palvelusta löytyvät ajankohtaiset asiat ja uudet, avoimet työpaikat.

Uratie http://www.uratie.fi/

Uratiessä voi lukea ajankohtaisia artikkeleita ja uutisia työelämässä puhuttavista asioista. Lisäksi siellä pääsee rekisteröitymään palveluun ja näin tekemään oman työnhakuprofiilin ja ansioluettelon (cv) sekä katsastamaan kattavasti työpaikkatarjontaa. Uratie.fi on myös muutakin kuin vain listaus työpaikoista. Se tarjoaa runsaasti taustoittavaa juttumateriaalia, ohjeita, vinkkejä ja muistilistoja työnhakijan käyttöön.

Kuvan lähde

Hyvä muistaa!

Sosiaaliseen mediaan ja työnhakuun liittyen on hyvä pitää mielessä, että Suomen lain mukaan työnantaja ei saa käyttää työnhakijasta somesta löytämäänsä tietoa päätöksenteossa, jos työnhakija ei itse ole antanut lupaa näiden tietojen käyttöön. Toisin sanoen työnantajalla ei ole lupaa googlettaa työnhakijaa. Jos kuitenkin työnhakija kertoo esimerkiksi Facebook- tai LinkedIn-profiilinsa tai bloginsa osoitteen, voi työnantaja käyttää niistä saamiaan tietoja hyödykseen. Some tarjoaa siis mahdollisuuden valottaa jotain puolta itsestä potentiaaliselle työnantajalle, mutta tätä mahdollisuutta on syytä käyttää harkiten ja miettiä, mitkä tiedot voivat olla hyödyksi ja mitkä puolestaan eivät.

Hyödyllisiä videolinkkejä:

Kuinka hyödyntää Facebookia, Twitteriä ja LinkedIniä työnhaussa?:
http://www.haussa.fi/ajankohtaista/id/71

Esimerkki työnhakuvideosta:
http://www.youtube.com/watch?v=fPRYrFDiGIk

Lähteinä käytetty:

* Miettinen, Janne. 2010. Sähköiset työnhakupalvelut. Opinnäytetyö. Laurea. https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/15543/Sahkoiset_tyonhakupalvelut_Janne_Miettinen.pdf?sequence=1

* Sanna Suonpää. Sosiaalinen media rekrytointikanavana - hypea vai hyötyä. Monster.fi. http://mhx.monster.fi/hr/hr-parhaat-kaytannot/ohjeita-rekrytointiin/tyonantajamielikuva/sosiaalinen_media_rekrytointikanavana.aspx

* JustRecruitMe http://www.justrecruitme.com/fi/jobseeker-guide/sosiaalinen-media


Jutta ja Telma, Varustamo