keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Minun alani: sosiaalipsykologia

Psykologia on yksi yliopistojen suosituimpia hakukohteita, mutta sosiaalipsykologiasta ei ole moni kuullutkaan. Pelkkien alaa yleisesti esittelevien opinto-oppaiden avulla siitä voi olla vaikeaa saada kovinkaan laajaa mielikuvaa, joten yritän nyt hieman valottaa, mitä sosiaalipsykologia pitää sisällään. Itse olen opiskellut sitä ensin sivuaineena, ja sittemmin pääaineena valintaraadin (ja aiemmin kerättyjen opintopisteiden) suosittua minua erillisvalinnassa.

Ryhmät -yksi sosiaalipsykologian keskeisimmistä alueista.
Sosiaalipsykologeja voi toimia hyvin erilaisissa työtehtävissä. Työllistymiseen vaikuttavat mm. omat sivuainevalinnat, aiempi työkokemus, työharjoittelu, kiinnostuksen kohteet ja tuuri. Sosiaalipsykologeja työllistävät mm. hallinto-, suunnittelu- ja kehitystehtävät, asiakastyö, opetus tai koulutus ja tutkimus. Tampereen yliopistosta vuosina 2000-2008 valmistuneita työskenteli mm. nimikkeillä tutkija, projektipäällikkö, projektisuunnittelija, opettaja, toiminnanjohtaja, henkilöstökonsultti, rekrytointikoordinaattori, työvoimaneuvoja, koulutussuunnittelija, opintosihteeri, projektisihteeri, tiedottaja, urasuunnittelija...  (Lähde ja lisätietoja) Esimerkiksi projektit voivat olla hyvin erilaisilta aloilta, joten työkenttä on laaja ja sitä voi suunnata paljon omien kiinnostuksenkohteiden mukaan. Sosiaalipsykologia on yhteiskuntatiede, ja yhteiskuntaa koskevat asiat, kuten ryhmät, erilaiset ihmiset ja heidän toimintansa, yhteisöt ym. koskevat jollain tapaa lähes kaikkea elämää. Opinnoissa tämä antaa ehkäpä vielä suuremman valinnanvapauden kuin työelämässä: esimerkiksi graduaiheen voi valita todella laajasti. Olen nähnyt graduja liittyen työelämään, päihderiippuvuuksiin, vanhemmuuteen, parisuhteeseen jne... Tampereen yliopistossa sosiaalipsykologiaan tehtyjä graduja voi tutkia täällä.

Sosiaalipsykologiaa voi Suomessa opiskella kolmessa eri yliopistossa: Tampereella, Kuopiossa ja Helsingissä. Oma kokemukseni perustuu Tampereen yliopistossa opiskeluun. Eri yliopistoissa voi olla hieman erilaisia painotuksia, mikä vaikuttaa esimerkiksi pidettävien kurssien aiheisiin. Syksystä 2012 alkaen opiskellaan ainakin Tampereella tutkintouudistuksen myötä kandidaattivaihe yhdessä muiden yhteiskuntatieteilijöiden kanssa, jonka jälkeen voi maisterivaiheessa valita pääaineekseen sosiaalipsykologian. Tämä mahdollistaa melkoisen suuren valinnanvapauden myös opiskeltavien kurssien suhteen, vaikka toki pakollisiakin kursseja on. Paremman kuvan siitä, mitä opiskelu on konkreettisesti saa, kun tutustuu opiskelijoiden opinto-oppaiden (linkki kandidaattivaiheeseen, täältä maisterivaiheen kurssit) avulla kursseihin vaikka jo hakukohdetta miettiessään. Sosiaalipsykologiaa pääaineenaan opiskellut valmistuu yhteiskuntatieteiden maisteriksi.

Mikäli jokin jäi vielä askarruttamaan tai mielenkiintosi heräsi tämän myötä, ovat kysymykset tervetulleita!

Terhi, Varustamo

Kuva haettu osoitteesta http://www.smartpassiveincome.com/how-to-find-a-mastermind-group/

7 kommenttia:

  1. Hei! :) Oli mukava löytää "syväluotaavaa" infoa sosiaalipsykologian opinnoista, kiitos siitä.
    Katselin pääsykoevaatimuksia, osaatko valaista hieman kokemuspohjalta, mitä ja millaista tekstiä Tampereen yksikössä haetaan kirjallisuus- ja aineistokokeessa? Hieman jäi ympäripyöreäksi itselle tuolta http://www.uta.fi/opiskelijaksi/valintaperusteet/yky/sos.html , konkreettisuutta kaipaisin.. Perinteinen pääsykoekirja -malli olisi ollut turvallisempi! ;) Nyt vähän jännittää.
    Muuten sosiaalipsykologia olisi minun alani, pitäisi vain päästä opiskelemaan... :p
    Kaikki kannustus on tervetullutta!
    t. Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiva jos kirjoituksesta oli hyötyä. :)

      Pääsin itse sosiaalipsykologiaa opiskelemaan erillisvalinnassa ja yliopistoon alunperin aineistoon perustuvalla monivalintapääsykokeella, joten ihan vastaavasta pääsykokeesta ei ole itselläni kokemusta. Sinänsä vähän vaikea vielä sanoa mitään, kun aineistoa ei ole julkaistu. Kannattaa kuitenkin ainakin lukea se todella huolellisesti ja opetella ulkoa kaikki mahdolliset käsitteet ym. nippelitietoakin. Pääsykokeissa on niin paljon osallistujia, että eroja tehdään kysymällä sellaisia. Tuo "kykyä ymmärtää ja tulkita tieteellisiä tekstejä" luultavasti tarkoittaa sitä, että osaat soveltaa tieteellisiä käsitteitä tai teorioita aineistoon: tulkita ja avata siis kokeessa annettavaa aineistoa aiemmin julkaistun aineiston avulla. Vähän hankalaa selittää ilman esimerkkejä, kun en tiedä, mitä on tulossa! Mutta kysy jos jäi epäselväksi. Pitää varmaan käydä vilkaisemassa itsekin, että millainen aineisto on tänä vuonna, kunhan se julkaistaan. Itse opin muuten paljon aikoinaan pääsykokeisiin lukiessa, kun löysin keskustelun, jossa käytiin läpi pääsykoeaineistoa. Jos en itse ymmärtänyt jotain kohtaa, niin joku muu luultavasti ymmärsi.

      Sosiaalipsykologia on kyllä mielenkiintoista ja antaa tietyllä tavalla paljon valinnanvaraa opinnoissa, kun tutkimusaluetta on periaatteessa kaikki sosiaalinen. Onnea pääsykokeisiin!

      Terhi, varustamo

      Poista
  2. Ihanaa, että viitsit vastata! :)
    Odotellaan jännityksellä loppuviikon aineistopaljastuksia, opiskelen ne lävitse ja koetan etsiä netistä vertaistukea, kuten ehdotit.
    Jos ja kun tulee ongelmakohtia eteen, yritän huhuilla täällä, jos huomaisit.. ;)
    Kiitos avustasi!
    t. Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin voi kysellä, toivottavasti löytyy myös vertaistukea. :)
      -Terhi, Varustamo

      Poista
  3. Hei! Löysin sattumalta tämän blogipostauksesi ja mieleeni tuli kysyä pitkään askarruttanut kysymys: mitä ns. pohjatietoja tarvitsee, jos haluaa opiskella sosiaalipsykologiaa? En itse ole koskaan opiskellut esimerkiksi psykologiaa -- onko tästä selvää haittaa sosiaalipsykologiasta kiinnostuneille? Kiitokset vastauksestasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiva, että teksti löydetään vielä näin pitkän ajankin jälkeen. :) Psykologia ei ole sosiaalipsykologille ollenkaan välttämätöntä, eivätkä kaikki sitä opiskele ollenkaan, vaikka se toki on yleinen sivuainevalinta. Pääsykokeisiin voi mennä vain pääsykoekirjan/aineiston perusteella, ja niinkin voi päästä sisään. Jos jotakin haluaa opiskella etukäteen, suosittelen sosiaalipsykologian perusopintoja. Ainakin Tampereella sosiaalipsykologia ja psykologia poikkeavat aika paljon toisistaan -psykologia on huomattavasti tilastotieteellisempää. Lukion psykologiasta jotkin asiat olivat tuttuja sosiaalipsykologian kannalta, mutta ei sen opiskelemattomuus todellakaan ole este. En ehtinyt nähdä tämän vuoden pääsykoeaineistoja ja ne ovat tainneet jo poistua sivuilta, mutta ainakin pääsykoekirjat ovat olleet aika pitkälti maalaisjärjellä ymmärrettäviä.

      Terhi, Varustamo

      Poista