keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Kamppailulajit, paljon muutakin kuin hyppypotkuja

Varustamon irc-galleria-yhteisössä on herännyt keskustelua harrastuksista ja niiden vaikutuksesta nuoreen. Nuoret itse ovat olleet sitä mieltä, että hyvällä harrastuksella on todellakin positiivinen vaikutus. Mitä kaikkea hyvän harrastuksen parissa oppii. 20-vuotias Henry kertoo, mitä kaikkea hän on oppinut kamppailulajien parissa.

"Monille ihmisille tulee taistelulajeista usein mieleen näyttävät hyppykiertopotkut, tiiliskivien murskaukset sekä kung fu -elokuvien merkittävimmät näyttelijät, kuten Chuck Norris ja Bruce Lee. Nämä tekijät lisäävät maailmanlaajuisesti ihmisten inspiraatiota ja mielenkiintoa kamppailulajeja kohtaan. Tämä näkyy harrastajien lukumäärässä, joka on melko huomattavassa nousussa. Erityisesti tunnetuimmat itämaisperäiset lajit, kuten karate, judo ja taekwondo ovat saaneet paistatella erittäin suuressa valossa. Mitä media tarjoaa meille taistelulajeista, on valitettavasti usein liian pinnallista ja yksipuolista. Kyse on muustakin kuin nopeista lyönneistä ja voimakkaista potkuista. Se tarjoaa paljon enemmän.

Jopa esihistoriallisella ajallakin taistelutekniikoilla oli huomattava merkitys. Ne kuuluivat tärkeänä osana ihmisen reviirin puolustamiseen ja muihin selviytymiskeinoihin. Myös ruoasta kamppaileminen ei ollut mitenkään tavatonta. Aikojen saatossa kamppailutekniikoista tuli vähemmän brutaaleja, mutta monipuolisempia ja tehokkaampia. Lisäksi uskonnollis-filosofisten aatteiden lisääntyminen vaikutti merkittävästi taistelulajien kehityksen kulkuun, esim. zen-buddhalaisuus. Erityisesti itämaiset lajit haluavat korostaa, että vihollisen voi päihittää ilman veren vuodatustakin, kuten vaikka lukko- tai muilla hallintatekniikoilla. Tappavan voiman käyttö on AINA vihoviimeinen vaihtoehto. Ylipäätänsä kamppailutilanteeseen joutumista pyritään välttämään.

Kuten mainitsinkin alussa, taistelulajit tarjoavat paljon enemmän (korostan tässä enemmän itämaisia budo-lajeja). Itsepuolustustekniikoiden lisäksi opitaan "tekniikoita" muihin elämän osa-alueisiin. Siinä voi havaita jotain myös elämästä itsestään ja ihmisenä kasvamisesta. Tällaisessa harrastuksessa oppii mm. opettajan ja harjoitustoverin kunnioittamista, kurinalaisuutta ja tunteiden hallintaa. Toisin sanoen, fyysisen kunnon ohella myös henkinen puoli vahvistuu. Riski sairastua mielenterveysongelmiin pienenee, tahdonvoima lisääntyy ja ajattelu kehittyy monipuolisemmaksi. Se ei kuitenkaan käännytä ihmistä mihinkään uskoon tai muuhun "super-ihmisenä" olemiseen, vaan yksinkertaisesti sanoen auttaa henkilöä löytämään oman tiensä ja rohkaisee häntä pohdiskelemaan asioita erilaisista näkökulmista. Sanotaan, että niistä voi saada hyvinkin vaikuttavia ahaa-elämyksiä, heurekaa tai valaistumista, ihan miten itse tykkää.

Kukaan ei ole liian vanha, huonokuntoinen tai ylipainoinen aloittamaan jonkin taistelulajin harrastamisen! Jos haluaa lähteä mukaan johonkin seuraan, kannattaa tarkkailla netistä oman kaupungin budo-seuran kotisivuja ja tiedustella alkeiskurssien alkamisajankohdista. Tai jos tietää oman kaupungin seuran sijainnin, voi mennä vaikka paikan päälle kysymään. Tai jos olet muuten hukassa, etkä tiedä mikä laji kuulostaisi sopivalta itsellesi, mene osoitteeseen www.kamppailulajit.net - sieltä löydät varmasti tarpeeksi tietoa.

Aloitin itse karaten harrastamisen 7-vuotiaana. Tuohon aikaan mielessäni ei pyörinyt muuta kuin niiden siistien ja näyttävien potkujen ja lyöntien oppiminen. yli 13 vuoden aikana olen tutustunut myös muihin taistelulajeihin, jotta saisin hieman lisää kokemusta ja tietämystä taistelulajien maailmasta. Monien vuosien saatossa tiedostin yhä enemmän harrastukseni tarkoitusta: miksi teen tätä? Edes tämä itse kirjoittamani teksti ei pysty oikeuttamaan tarpeeksi hyvin omaa rakkauttani ja kiitollisuuttani taistelulajeja kohtaan. Harrastuksesta on tullut elämäntapa, jota aion tehdä niin kauan kuin henki minussa pihisee. Opiskelu koulussa on sujunut paremmin, sosiaaliset suhteet toimivat hyvin, mieli on hyvin harvoin maassa ja ennen kaikkea olen löytänyt itseni ja oman tieni. Kehollanikaan ei ole mitään vastaan sanomista." -Henry


Toimittanut: Sanni, Varustamo

perjantai 14. joulukuuta 2012

Ilmiönä Facebook-kirppikset

"Ostetaan, myydään, vaihdetaan, annetaan..." 
Varmasti sinullekin tuttu fraasi Facebookista! Lähes jokaisella paikkakunnalla on nykyään oma tai useitakin Facebook-kirppiksiä eli FB-kirppiksiä. Lisäksi Facebookissa on myös suurempia valtakunnallisia kirppiksiä. Nämä FB-kirppikset tuntuvat olevan erityisesti nuorten suosiossa. Miksi tästä ilmiöstä on tullut niin suuri hitti? On herännyt kysymys myös siitä, että onko tälläinen toiminta Facebookissa edes oikeasti sallittua? Olen itse myös miettinyt, kehen pitää ottaa yhteyttä jos kaupat eivät suju toiveiden mukaan ja syntyy riitaa.


Lähde
Haastattelin kahta FB-kirppisten ylläpitäjää, jotka olivat eri kaupungeista Pirkanmaalta. Toinen kertoi, että on ollut Facebookissa vuodesta 2007. Ensimmäisiä pienimuotoisia havaintoja kirppisilmiöstä hän kertoi havainneensa vuonna 2010. Ensimmäisen kerran hän kertoi liittyneensä FB-kirppisryhmään vuonna 2011. Vajaan vuoden verran hän on toiminut itse ylläpitäjänä. Toinen haastateltava on toiminut FB-kirppiksen ylläpitäjänä jo 1,5 vuotta. Myös hän oli törmännyt FB-kirppikseen ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten eli vuonna 2010.

Miten näistä FB-kirppiksistä on tullut näin suosittuja, mihin se sinusta perustuu?

"FB-kirppiksien suosio perustuu mielestäni helppouteen ostajan ja myyjän kannalta. Ostaja ja myyjä voivat olla kontaktissa keskenään erilailla kuin perinteisellä kirpputorilla, johon myyjä vie hinnoittelemansa tuotteet ja ostaja ostaa mikäli haluaa. Tällaisella kirpputorilla ostaja ei voi kysellä myyjältä lisätietoja tuotteesta tai tingata niin halutessaan. Etuna on myöskin se, ettei tarvitse maksaa mm. pöytävuokria myydäkseen ylimääräistä tavaraa nurkistaan." Kertoi ensimmäinen ylläpitäjä.

"Lastentarvikkeet esimerkiksi ovat todella suosittuja ja edullisia. Tuotteilla on monia houkuttelevat hinnat ja tuotteet meillä ainakin löytyvät läheltä. Ei tarvitse lähteä hakemaan/etsimään esim Tampereelta." Toinen ylläpitäjistä lisäsi.

Onko FB-shoppailu turvallista? Entä mikä on sinusta nuorten asema siellä?

"Facebook-shoppailu on myyjän kannalta turvallisempaa kuin ns. livekirppis, joista varastetaan paljon tavaraa. Toisaalta koko Suomen laajuisissa FB-kirppiksissä on myös paljon huijareita, jotka pyytävät rahat tilille etukäteen mutteivät koskaan lähetä tuotetta ostajalle. Yleisesti ottaen FB-kirpputoritoiminta on turvallista, jos pitää maalaisjärjen mukana. Aivan kuten koko netin ja sosiaalisen median käytössä ylipäänsä ;)"

Lasten ja nuorten kannalta olisikin mielestäni tärkeää, että heitä opastettaisiin miten käyttäytyä ja toimia internetissä. Toimintaa tulisi myös selkeästi valvoa huoltajan puolelta. Lain puitteissa alaikäinen on oikeutettu tekemään iälleen sopivia kauppoja (eli pienimuotoisesti), mutta huoltaja on vastuussa alle 18-vuotiaan kaupoista ja huoltaja voi myöskin ne perua. Alaikäiselle ei saa myydä velaksi, eikä myöskään myydä sellaisia pelejä, DVD-elokuvia tms, joita hän ei ikänsä puolesta saisi myöskään hankittua kaupasta (esimerkiksi ikäraja, K-18). Tulisi myös muistaa Facebookin itsensä asettama ikäraja Facebookin käyttöön (13-vuotta). Tätäkin nuorempia tulee vastaan joka päivä, mutta heillä poikkeuksetta on syntymävuodeksi ilmoitettu jokin muu kuin aito syntymävuosi."
Kertoi toinen ylläpitäjä.

"Nuorten asema ei ole kovin hyvä mielestäni tällaisilla palstoilla. Heihin ei ehkä luoteta. Luullaan että he myyvät varastettua tai omia/omien vanhempien tavaroita ilman lupaa rahan toivossa. Emmekä me ainakaan halua ruveta selvittämään tällaisia tilanteita vanhempien kanssa." Kommentoi toinen ylläpitäjä nuorten asemaa koskien.

Suojaako kuluttajansuojalaki kauppoja myös FB:ssä?

"Kuluttajasuojalakihan ei päde kauppoihin, jotka yksityishenkilöt tekevät keskenään, oli sitten kyseessä FB-kirppis, nettiauto tai naapurien välisen kaupat. Kuluttajansuojalaki koskee siis yrityksen myymää tuotetta, jonka kuluttaja ostaa. Facebook-kirpputoreilla yksityiset henkilöt (eli kuluttajat) myyvät omia tavararoitaan aivan kuten perinteisellä kirppiksellä, eikä Facebookilla ole tekemistä asian kanssa. Facebookissa on paljon myös yrityksiä, jotka myyvät tuotteitaan omilla sivuillaan, mutta nämä eivät liity varsinaisesti FB:n kirpputoritoimintaan mitenkään. Niillä FB-kirpputoreilla, joilla olen ylläpitäjänä (3kpl), ei hyväksytä yritystoimintaa. Eli vain yksityiset henkilöt voivat myydä tavaroitaan, eikä esim. toiminimellä hopeakoruja tekevä yrittäjä." Kertoi toinen ylläpitäjä.

Kenellä on vastuu? Syytetäänkö ylläpitäjiä usein esim. huonoissa kaupoissa ja miten hoidatte tälläisen tilanteen?

"Vastuu on pääasiassa myyjällä ja ostajalla. Myyjä on vastuussa siitä, että antaa totuuden mukaisen kuvauksen tuotteesta myynti-ilmoituksessa ja ostajan tulee tuotetta ostaessaan tarkistaa tuotteen todellinen kunto. Ostajlla on oikeus perua kaupat, mikäli tuote ei vastaa myyjän antamaa kuvausta. Tämän takia suosin ja suosittelen ns. lähikauppoja, jolloin myyjä ja ostaja tapaavat kauppojen merkeissä. Ylläpito ei ole vastuussa FB-kirpputorilla tehdyistä kaupoista, mutta voi auttaa osapuolia selvittämään ostoon ja myyntiin liittyviä asioita. Toimimme usein järjen äänenä, sekä toisaalta myös peloitteena."  Kommentoi toinen ylläpitäjistä.

"Näissä tapauksissa kehoitamme lukemaan säännöt uudelleen ja tarvittaessa selvennämme niitä. Otamme myös myyjään yhteyttä ja harkinnan mukaan annamme parin viikon karenssin sääntörikkomuksista tai poistamme palstalta ja estämme sen käytön. Vaikeissa tapauksissa, kun myyjään ei saada yhteyttä, kehoitamme tekemään asiasta rikosilmoituksen." Jatkoi toinen ylläpitäjä.

Noudatetaanko teidän sääntöjä pääasiassa? Joudutteko usein puuttumaan myyjien tai ostajien toimintaan?

"Ylläpidon ja ryhmän jäsenten välillä on se tietty vääntö sääntöjen riittävyydestä tai tiukkuudesta. Tosi asia on se, että jos säännöistä tehdään liian tiukat, kukaan ei jaksa lukea niitä, saati noudattaa niitä. Toisaalta, on myös todistetusti huono asia jos sääntöjä ei ole tai ne ovat liian ympäripyöreät. Ylläpitämissäni kirppiksissä ei ole vielä ollut suurempia selkkauksia (tilannetta, jossa olisi esim. tehty rikosilmoitus poliisille), mutta jokaiselle kuukaudelle riittää kyllä selviteltävää pienemmissä asioissa. Viikoittain on useampia tapauksia, joissa saa muistuttaa säännöistä. Ylläpitoa pidetään liian tiukkana toisinaan, mutta olen huomannut, että jos kaaokselle antaa pikkusormen, se vie koko käden." Vastasi toinen ylläpitäjistä.

"Pääasiallisesti sääntöjä noudatetaan, kunhan vaan kaikki ne muistaisivat lukea!" Toinen ylläpitäjistä vielä kiteytti.

Mitä Facebookin säännöt sanovan tähän kirppiskaupan tekoon Facebookissa?

"Mulla ei ole sen tarkempaa tietoa siitä, onko kirpputoritoiminta kiellettyä Facebookin säännöissä. Tiedän kuitenkin sen, että yritysten toimintaa ja näkyvyyttä on alettu rajoittaa Facebookissa. Ainakin arvontoihin on jokin sääntö Facebookilla, koska sellaisia ei saa enää järjestää samalla tavalla kuten pari vuotta sitten. Uskoisin kuitenkin, että Facebook olisi alkanut tehdä asialle jotain, mikäli kirpputoritoiminta olisi sen säännöissä kiellettyä. Totuushan on, että Facebookin pohjarakenne ei ole paras mahdollinen tällaiseen toimintaan, mutta sille valitettavasti ei mitään voida. Ostaessaan yksityiseltä henkilöltä, ostajalla ei ole mitään suojaa. Ystäväni sanoin: 'takuu on voimassa niin kauan kuin takavalot näkyvät!'" Näin kommentoi asiaa toinen ylläpitäjistä.

Seuraako poliisi FB-kirppistoimintaa? Entä kuluttajavirasto?

"Poliisi ainakin on aktiivisesti mukana verkkoyhteisöissä kuten Facebookissa ja IRC-galleriassa. Virallisten Suomen Poliisin FB-sivujen lisäksi löytyy nettipoliisien profiileja, joihin voi ottaa yhteyttä kuka tahansa jos on kysyttävää. Kuuluisin nettipoliiseista taitaa olla Marko 'Fobba' Forss, joka työskentelee Hensingin poliisilaitoksella. Helsingin poliisilaitoksen lisäksi nettipoliiseja on ymmärtääkseni kaikista poliisilaitoksista, tässä vielä linkki poliisin nettisivulle, josta nimet ja yhteystiedot löytyvät:http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/pages/1888CFB3E4411B03C2257961003A1653?opendocumentNetin käyttäjille kannattaa muistuttaa, että rikosilmoituksen voi nykyään tehdä netissä poliisin nettisivuilla. Jos tulee huijatuksi FB-kirppiksellä, on aina vaihtoehto tehdä rikosilmoitus asiasta. Rikosilmoitus ei ole kuitenkaan koskaan se ensimmäinen keino vaan vasta viimeinen. Uskoisin, että kuluttajavirastokin on valveutunut Facebookin kanssa ja seuraa ainakin jollain tasolla toimintaa täällä." Kommentoi ylläpitäjä.

Mikä on sinusta tärkein asia mitä myyjän tulee tietää Facebook-kirppistoiminnasta?

"Myyjien kannattaa AINA lukea palstan omat säännöt, vaikka olisi usealla palstalla, koska kaikilla on omat sääntönsä." Kertoi toinen ylläpitäjistä.

Toinen komppasi, mutta lisäsi vielä: "Jos on epävarma siitä, onko ymmärtänyt oikein, kannattaa kysäistä ylläpidon jäseneltä ja varmistaa asia. Osa FB-kirpputoreista on koko Suomen laajuisia, jolloin kaupat hoidetaan pääasiassa postittamalla. Osa taas on paikallisia FB-kirpputoreja, joilla pääasiassa kaikki jäsenet asuvat lähellä toisiaan ja kaupat hoidetaan kasvotusten."

Mikäs sitten on sinusta tärkein asia mitä kuluttajan tulee tietää?

"Tärkein asia kuluttajansuojalaissa tosiaan on se, että laki koskee vain elinkeinonharjoittajalta (eli yritys) kuluttajalle tapahtuvaa kulutushyödykkeiden tarjoamista, myyntiä ja markkinointia. Mutta kaupan ei myöskään ole pakko tarjota vaihto- ja palautusoikeutta myymälleen tavaralle, vaan se on vapaaehtoista ja ns. hyvää asiakaspalvelua. 14vrk:n palautusoikeus on lain mukaan voimassa vain etä- ja kotimyynnissä." Kertoi toinen ylläpitäjä.

"Itse kannatan henkilökohtaista tapaamista myyjän kanssa, jos vain mahdollista. Sillä tuotteen kunnon voi tarkastaa heti." Toinen vielä kertoi.

Minä ainakin opin tästä paljon. Iso kiitos haastateltaville! Minä en tiennyt tuota kuka on vastuussa ns. huonoissa kaupoissa. Olen innokas nettishoppaaja  ja Facebook-kirppiksetkin ovat käynyt tutuksi, mutta ei ne sitten niin tuttuja olleetkaan kuin luulin :) 

Oletko sinä törmännyt ilmiöön Facebook-kirppikset? Mitä mieltä olet tästä toiminnasta? Kommentoi!

Toimittanut: Sanni, Varustamo





torstai 13. joulukuuta 2012

Harrasteyhteisöt netissä osa 3: Rakkausrunot.fi

Tunteita, mietelmiä, tarinoita ja paljon muuta, rakkausrunot.fi on Internetin oma pieni kolo kaikille, jotka haluavat ilmaista itseään tai lukea muiden hengentuotoksia.



20-vuotias rakkausrunot.fi -sivuston käyttäjä Bastet (nimimerkki) kertoo meille lisää sivustosta!

Miten rakkausrunot.fi toimii?
Käyttäjät voivat lisätä omia runojaan, lukea muiden tuotoksia ja antaa toisilleen palautetta. Sivulle voi myös laittaa runojen lisäksi esim. tarinoita, laulujen sanoituksia, mietelauseita.

Sivun nimestä huolimatta kaiken ei tarvitse liittyä rakkauteen! Omaa kirjoitusta julkaistessa voi valita genren, mikä voi olla esimerkiksi vuodenajat tai ystävyys. Genren voi myös jättää valitsematta.

Kauanko olet käyttänyt sivua?
Nykyinen tunnukseni on luotu vuonna 2009, mutta oikeasti aloin käyttää sivua jo vuotta aiemmin, joten noin neljä vuotta!

Mikä rakkausrunot.fi:ssä viehättää?
Siellä voin julkaista anonyymisti kirjoituksia, jotka koskevat hyvin henkilökohtaisia ajatuksiani ja kokemuksiani, eikä minun tarvitse pelätä että paljastaisin itsestäni liikaa jollekulle. Uskallan myös vapaasti kokeilla erilaisia runoilutekniikoita.

Oletko julkaissut omia runojasi?
Tällä hetkellä minulla on 39 runoa julkaistuna. Kirjoitan niitä säännöllisen epäsäännöllisesti. Osan olen kirjoittanut joskus paperille ja myöhemmin jäljentänyt koneelle, ja osan taas olen kirjoittanut yhdeltä istumalta suoraan omalle tunnukselleni. (Tämä toimii vain, kun olen jonkin tunteen, kuten ihastuksen tai vihastuksen vallassa.)

Omat runoni ovat yleensä joko jonkin tunteen käsittelemistä tai hassuttelua. Ne ovat yleensä aika selkokielisiä, paitsi viimeisin, jossa päätin kokeilla sanojen sekoittamista, mikä on yksi runoilun tekniikka.

Luetko muiden runoja?
Toisinaan, mutta aika harvoin. Pitäisi varmaan alkaa lukemaan, esimerkiksi laulunsanat kyllä kiinnostavat minua! Annan palautetta jos runo koskettaa minua erityisesti. En ryhdy antamaan tyhjää palautetta vain, jotta saisin sitä itse enemmän.

Lopuksi, kenelle suosittelisit sivua?
Suosittelen sitä kaikille! Rakkausrunot.fi:ssä voi olla omana itsenään tai anonyymisti ja siellä voi saada palautetta muilta kirjoittajilta. Sivusto järjestää myös livetapaamisia, (mutta sellaisiin en ole ainakaan vielä uskaltautunut) joten sen kautta voi myös tavata samanhenkisiä ihmisiä!

Kiitos Bastet!

Jos haluat lukea Bastetin runoja, klikkaa tästä ja uppoudu (rakkaus)runojen maailmaan.

Rosa

Kuvat (c) 1.SpecialKRB  2.Stefano Constanzo

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Harrasteyhteisöt netissä osa 2: Couchsurfing


Kun Casey Fenton aikoi vuonna 2003 matkustaa Islantiin, hän lähetti sähköpostia 1500 Islannin yliopiston opiskelijalle pyytäen majapaikkaa. Hän sai lopulta 50 tarjousta.



Näin sai alkunsa idea CouchSurfingista. CS on internetyhteisö, jossa on nykyään 5,5 miljoonaa jäsentä.

CouchSurfingin ideana ei kuitenkaan ole pelkän ilmaisen majoituksen tarjoaminen, vaan ihmisiin tutustuminen. Sillä mikäpä olisi parempi tapa tutustua paikalliseen kulttuuriin, kuin viettää aikaa siellä asuvien henkilöiden kautta?

CouchSurfingin toimintamalli on yksinkertainen:

1. Matkailija etsii majapaikkaa. Hän voi lukea matkakohteessaan asuvien ihmisten profiileja, ja lähettää samanhenkisille ihmisille sohvapyyntöjä.

2. Jos pyyntö hyväksytään, henkilöt sopivat keskenään, missä ja milloin näkevät. Omalle hostille kannattaa tuoda jonkinlaisia oman maan tuliaisia.

3. Paikan päällä mahdollisuudet ovat rajattomat! Paikalliset voivat näyttää nähtävyyksiä, suositella hyviä ravintoloita ja ottaa mukaansa juhliin.

Joskus host, eli majoituksen tarjoaja voi olla kiireinen, jolloin yhteistä aikaa on vähemmän. He voivat kuitenkin edelleen suositella erilaisia ajanvietteitä vieraalleen. Jotkut hostit jopa tarjoavat ruokaa, mikä on todellinen ystävällisyyden osoitus!

Voit myös itse hostata ulkomaisia vieraita, ja näin hankkia ystäviä ympäri maailmaa. Varmasti mukavan kohtaamisen jälkeen myös heidän ovensa ovat auki sinulle! Kielitaito myös karttuu ihan omalla kotisohvalla.
Couchsurfingissa toimii myös yhteisöjä erilaisille kiinnostuksenkohteille ja paikoille. Esimerkiksi Tampereella on oma yhteisö, jossa sillä alueella asuvat ja vierailevat surffaajat voivat sopia aktiviteeteista ja tapaamisista.

Jos pidät ihmisistä ja kulttuureista, kannattaa kokeilla CouchSurfingia. Jokainen löytää varmasti itselleen parhaan tavan osallistua.

Rosa

Kuvat (c) 1. Conras 2-3. Ramon Stoppelenburg

maanantai 10. joulukuuta 2012

Harrasteyhteisöt netissä osa 1: esittelyssä peliyhteisöt

Mitä voi harrastaa netissä? Entä antaako netissä toimiminen jotakin lisää "oikean elämän" harrastukselle? Tällä viikolla Varustamossa ovat teemana harrasteyhteisöt netissä. Usein puhutaan siitä, että nuoret istuvat liikaa koneella. Nuorella voi kuitenkin olla nettielämän ulkopuolella aktiivinen harrastus, jota voi laajentaa erilaisiin sosiaalisiin yhteisöihin netissä. Nämä antavat esimerkiksi mahdollisuuden tutustua uusiin samasta aiheesta kiinnostuneisiin ihmisiin ja jakaa tietoja ja kokemuksia. Tällä viikolla tutustumme blogissa lähemmin muutamiin erilaisiin harrasteyhteisöihin, ja Varustamon chatissa on mahdollisuus jutella aiheesta laajemmin. Harrastatko sinä jotakin netissä?
Harrasteyhteisöviikko alkaa peliyhteisö-teemalla. 13-vuotias Harri kertoi meille, mitä netin peliyhteisöt tuovat lisää pelaamiseen.

Mitä peliyhteisöjä käytät?
Steam, Xbox LIVE ja pelifoorumit, esim. Aapeli ja Pro Hotelli.

Mitä yhteisöissä voi tehdä?
Pelaamisen ei välttämättä tarvitse olla yksinäistä puuhaa.
Steamissa on paljon paljon pelejä eri makuun, ilmaisia sekä maksullisia. Xbox Live on pääasiassa Xbox 360-pelikonsolille suunniteltu yhteisö, jossa voi pelata verkossa ystävien kanssa ja jakaa saavutuksia. Aapeli on pelifoorumi, jossa voit käydä toisten sivuilla lukemassa blogeja ja pelata kaikennäköisiä pelejä. Pro hotelli on pääasiassa pikselihotelli missä vietät aikaa kavereittesi kanssa.

Miksi itse käytät niitä/mitä teet niissä?
Aapelissa pelailen haasteiden ja rankingin nostoa varten, on myös hienoa muokata omaa sivua ostamalla kaupasta esim. 10 taatelia maksavan teeman tai voit käyttää taatelisi peleihin/vaatteisiisi. Pro hotellissa käyn tapaamassa kavereita, Steamissa pelailen sen takia koska siellä löytyy hyviä pelejä, Xbox:ia pelaan silloin tällöin.

Olisiko pelaaminen tylsempää ilman että voisi keskustella muiden pelaajien kanssa? Oletko saanut yhteisöistä uusia tuttuja? 
Pelaaminen olisi tylsempää jos et saisi kenenkään kontaktia. Olen löytänyt paljon nettikavereita pelifoorumeilta.

Haluatko kertoa jotain muuta?
Älä kerro kenellekkään salasanaasi tai henkilökohtaisia asioita.

Toimittanut ja kuva Terhi, Varustamon vertaisohjaaja.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Varustamosta taitoja - ilmoittaudu VOV3-vertaisohjauskoulutukseen 10.12. mennessä

Vielä ehdit hakemaan kolmanteen VARUSTAMON VOV3-vertaisohjaajakoulutukseen! Ilmoittaudu mukaan 10.12.mennessä.

Tietoa opiskelusta

Opiskeluympäristönä ovat Facebook ja Google, joiden toimintaan voit osallistua kotoa käsin. Koulutus kestää 31.3.2013 asti. Opiskelu sisältää jonkin verran myös lähiohjausta Tampereen ammattikorkeakoululla. Koulutus on tarkoitettu 16 - 25 -vuotiaille pirkanmaalaisille nuorille.

Koulutus koostuu kolmesta yhden opintopisteen jaksosta. Voit suorittaa myös osan kokonaisuudesta esimerkiksi vain ensimmäisen jakson. Saat koulutuksesta todistuksen ja koulutus on hyväksiluettavissa kaikkiin toisen asteen opintoihin ja korkeakouluihin.

Koulutuksen sisältö:
Vertaisohjauksen merkityksen tunnistaminen sosiaalisessa mediassa, 1 op
Ohjattu työssäoppiminen, 1 op
Verkkovertaisohjauksen käytännön harjoittelua Varustamon sosiaalisen median palveluissa, 1 op

Klikkaa itsesi mukaan, liity ryhmään!
Mukaan Varustamon vertaisohjaajakoulutukseen (VOV3) pääset liittymällä Facebook-ryhmään nimellä  “VOV3-koulutus” linkistä https://www.facebook.com/groups/vovkolme
Vertaisohjausta nuorelta nuorelle

Lisätietoa koulutuksesta ja yhteyshenkilöt

http://varustamo.projects.tamk.fi/vov2-koulutus/vov3/

Vertaisohjaaja Laura Sinkkonen, laura.sinkkonen@tamk.fi
Projektipäällikkö Helena Tirronen, helena.tirronen@tamk.fi
Puh. 050 3367708
Tampereen ammattikorkeakoulu

Tervetuloa mukaan!



perjantai 30. marraskuuta 2012

Monitoimitalo 13 täynnä toimintaa


Varustamon vertaisohjaajat vierailivat nuorille suunnatussa Monitoimitalo 13:ssa, mikä sijaitsee aivan Tampereen keskustan tuntumassa Satakunnankadulla. Uudistettu ja remontoitu Monitoimitalo 13 avasi ovensa elokuussa 2012, ja sen jälkeen onkin vipinää riittänyt. Erilaista toimintaa siellä järjestetään viidessä kerroksessa, joten tylsää ei varmasti tule kellään siellä olemaan. Ikähaitari on pääosin 7 - 29 - vuotta, mutta eipä ovella kuulemma henkkareita ole koskaan kyselty. Monitoimitalo 13:sta löytyy ihan vapaata oleskelutilaa kavereiden kanssa hengailuun sekä myös ohjattua toimintaa.


Vierailun aikana me saimme katsauksen talon historiaankin.Wivi Lönn on suunnitellut aikoinaan rakennuksen, mitä paheksuttiin siihen aikaan suunnattoman paljon. Wivi joutui urallaan toimimaan jopa salanimellä, koska eihän nainen voinut olla arkkitehti. Nykyisin ajatus, ettei nainen voi toimia arkkitehtina on onneksi vähintäänkin omituinen. Rakennus on toiminut aikoinaan kauppaoppilaitoksena. Sieltä on muun muassa oppilaat 50-luvulla yrittäneet nähdä vilauksen Armi Kuuselasta, joka yöpyi naapurihotellissa. Oletko muuten miettinyt mistä luku 13 tulee? Se on oikea sattuma. Rakennus on valmistunut vuonna 1913, lisäksi sen osoite on Satakunnankatu 13 ja ikäryhmäänkin sopii 13-vuotiaat. Monitoimitalo 13:a hitiksi ovatkin nousseet nuorten suosimat K13-diskot.

Kuten jo mainitsin, niin Monitoimitalo 13:ssa riittää kyllä puuhaa ja välineet ovat kyllä niin viimesen päälle. Alimmassa kerroksessa sijaitsevat ohjaamo, konehuone ja kahvila. Ohjaamossa voi 7 - 29 -vuotias vapaasti pelailla videopelejä pleikkarilla, x-boxilla tai wiillä. Konehuoneessa voi käydä tsekkaamassa sähköpostit tai facebookin uusimmat kuulumiset. Siellä on myös paikalla ohjaaja, joka auttaa tarvittaessa tietokoneen käytössä. Kahvilassa voi välillä käydä kahvilla ja sieltä saa tuoreita ihania leivonnaisia. Toisessa kerroksessa nuoret pääsevät sitten diskoilemaan stagella. Lisäksi siellä on supermageet studiovempeleet, joilla voi tehdä musaa ja miksata vaikka live-kuvaa suoraan stagelta. Mediaryhmässä nuoret toimittavat omaa lehteä ja siellä voi tehdä esimerksi kansikuvia ja julisteita ihan itse. Kädentaitoja ylemmissä kerroksissa monitoimitalolla voi myös harrastaa monenlaisia. Tällä hetkellä on menossa kynttiläpaja joulun ajan kunniaksi, mutta sen jälkeen taas normaalit kuviot. Nuorille on tarjolla vaikka savitöitä, koruja, pieniä puutöitä, voi korjata vaatteita tai tehdä niitä alusta loppuun itse ja lisäksi kutoa vaikka mattoa. Monitoimitalo 13 järjestää myös työpajatoimintaa 18 - 29 -vuotialle, jotka ovat oikeutettuja työmarkkinatukeen. 

Lisätietoa ja kuvia Monitoimitalo 13:a hienoista tiloista löytyy monitoimitalo13-nettisivuilta: http://www.nuortentampere.fi/index.php/13/info/. Varustamo todellakin suosittelee!

Toimittanut: Sanni, Varustamo

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Harrastuksesta ammatti?

20-vuotias Riku on harrastanut elokuvien ohjaamista seiskaluokalta lähtien. Tätä nykyä hän opiskelee siitä itselleen ammattia. Millaista on, kun rakkaasta harrastuksesta tulee työtä?



Kuinka kauan olet harrastanut elokuvien tekoa?
Seitsemän vuotta; sain vuonna 2005 joululahjaksi digikameran josta löytyi myös videokuvaustoiminto. Aika pian ryhdyimme kavereiden kanssa pelleilemään kameran edessä. Ohjaajapuoleni löysin ikään kuin vahingossa, kun kuvauksissamme rupesin ohjaamaan kameran kulmaa ja hiomaan kohtauksen muotoa.
Mikä elokuvien teossa kiehtoo?
Tarinoiden kertominen. Lisäksi haaste saada omassa mielessä kirkkaana näkyvät tarinat muotoon, jonka muut voivat vastaanottaa. On myös upeaa päästä jakamaan mielikuvituksensa muiden kanssa ja huomata, kiinnostaako se katsojia vai ei.
Milloin sitten päätit, että haluat tehdä sitä työksesi?
13-vuotiaana, seiskaluokalla.
Mitkä ovat työn hyviä puolia?
Mahdollisuus vaikuttaa elokuvan teon jokaiseen osa-alueeseen ja tietenkin mahdollisuus ilmaista itseäni.
Entä huonoja?
Ei ole.
(Pitkän miettimisen jälkeen) Tekniikka tällä alalla kehittyy nopeasti, täytyy pysyä mukana kehityksessä ja oppia soveltamaan uusia välineitä ja ohjelmia.
Huolestuttaako että kiinnostus ohjaamiseen laantuu jos siitä tulee ammatti?
Ei huoleta, rakastan tätä työtä, eikä rakkaus siihen kuole. Toisaalta, tässä työssä on iso ero tilaustyön ja oman työn välillä. Tilaustöihin ei tietenkään ole samanlaista paloa kuin omasta inspiraatiosta lähteneeseen projektiin. Motivaatiota tilaustöiden tekemiseen saa, kun tietää pääsevänsä jakamaan osaamistaan ja auttamaan. Tietenkin hieman huolettaa, että koko elanto riippuu tästä, eli pitää olla tuottelias koko ajan.
Olisitko voinut harkita jotain toista alaa?
Olen miettinyt mm. kirjailijan, konseptitaiteilijan, nuorisoterapeutin ja muusikon ammattia. Miljoonien vaihtoehtojen joukosta valitsin elokuvien ohjaamisen, koska koen että se yhdistää tavallaan kaikki edellä mainitut. Se esimerkiksi vaatii visuaalista hahmotuskykyä ja taitoa tehdä omista mielikuvista todellisuutta. Käsikirjoitan myös itse kaikki teokseni.
Missä näet itsesi kymmenen vuoden päästä?
Ohjaan jossain päin pohjoismaita ensimmäistä kansainvälistä elokuvaani.
----
Onko sinulla jokin rakas harrastus, josta kenties salaa unelmoit itsellesi uraa? Älä jää haaveilemaan, vaan tee unelmistasi totta! :)

Kuvat (c) 1.Ryan Baxter 2.Gavinj1984  3. MiikaS

Toimittanut: Rosa Varustamo

tiistai 27. marraskuuta 2012

Never leave without your brollie!


Kuvittele näkymä: Bussi pysähtyneenä englantilaisen moottoritien varteen. Horjahtelet kaltevalla pientareella ja toivot, että perästä savuavan bussin tilalle saapuisi pian uusi. Ryhmämatkalle kanssasi osallistuneet 38 arabiankielistä vaihto-opiskelijaa ympärilläsi polttavat tupakkaa, ottavat paljon valokuvia ja laulavat lämpimikseen. Koska olet Englannissa, pieni tihkusade yltyy nopeasti  rankkasateeksi. 


Retki kauniille Lake Districtinä tunnetulle alueelle Pohjois-Englannissa ei ollut sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Koko päivän jatkuneesta sateesta johtuen bussin ikkunat olivat niin huurussa, ettei maisemia nähnyt käytännössä ollenkaan. Olin osallistunut tälle yliopistoni järjestämälle päivämatkalle, koska, noh, vaihdossa ollessa kuuluu mennä ja tehdä. Siinä läpimärkänä ohi ajavia rekkoja laskiessani mielessäni käväisi väistämättä ajatus, oliko tämänkin kokemuksen saaminen niin kovin tarpeellista.

Mutta kun reissusta on nyt kulunut muutama päivä ja farkkuni ovat viimein kuivat, en vaihtaisi tuota hetkeä pois. Olen lähtenyt vaihtoon etsimään juuri näitä paljon puhuttuja kokemuksia, työntämään oman mukavuusalueeni rajoja laajemmalle ja keräämään tietoa, taitoja ja muistoja. Näiden ensimmäisten kahden kuukauden aikana mitä olen täällä Manchesterissa viettänyt, kaikenlaista on ehtinyt tapahtua.


Tältä näytti asuntolani pihaa-alue marraskuun puolivälissä. Ainakin silloin, kuin ei satanut.


Olen föönannut hiuksiani keittiössä käyttäen mikron ovea peilinä, sillä ensimmäisinä päivinä huoneessani ei ollut sähköjä. Olen eksynyt Manchesterin keskustassa, yliopiston kampuksella sekä kirjastossa. Olen oppinut hyödyllisiä sanoja kuten ”wellies” (kumpparit), ”brollie” (sateenvarjo) ja ”parathas” (intialainen ohut leipä, jonka suosikki curry-paikkani paistaa ihanan rapsakaksi). Osaan ryhmittyä junalaiturilla optimaalisesti niin, että todennäköisyyteni saada vaunusta istumapaikka on mahdollisimman suuri. Kun kassaneiti kysyy minulta: ”Are ya right my luv?”, en enää häkelly, vaan nyökkään hymyillen ja maksan ostokseni.

Vaihtovuottani on enemmän jäljellä kuin takana, enkä osaa kuvitella, mitä kaikkea on vielä edessä. Tavoitteenani on ainakin suoritua kunnialla esseiden kirjoittamisesta, löytää lisää mahtavia teehuoneita sekä tietenkin kartuttaa kielitaitoa. Aion osallistua uusille päivämatkoille ja reissata myös yksikseni. Ja kun joku päivä vielä palaan Lake Districtille, yritän olla kastumatta tai eksymättä.

Viisaus seinässä.


-Tuuli, Varustamon vertaisohjaaja
Opiskelijavaihto: Tampereen yliopisto -> University of Salford, Manchester.

torstai 22. marraskuuta 2012

Facebook, rakkaalla lapsella on monta nimeä

Facebook, FB, Feissari, Naamakirja... Jos et ole Facebookin käyttäjä mutta harkitset asiaa, kannattaa ihan alkajaisiksi tutustua oivalliseen suomenkieliseen aloittelijoille tarkoitettuun Facebook-oppaaseen täällä! Myös Varustamon blogissa aiemmin julkaistuisa SOME-oppaista (1 & 2) voit löytää hyödyllistä tietoa niin Facebookista kuin sosiaalisesta mediasta ylipäätään. 

http://farm5.staticflickr.com/4135/4782358121_5a95a8cc97.jpg

Asetusten kautta alkuun



Kun profiili on Facebookiin luotu, on syytä tutustua tarkemmin vielä itse palvelun käyttöehtoihin sekä ennen kaikkea käyttäjätilin asetuksiin ja yksityisyysasetuksiin. Tässä blogitekstissä käydään läpi muutamia tärkeimpiä yksityiskohtia asetuksista, mutta on tärkeää pysytellä asetusten suhteen hereillä, varmistaa aina toisinaan niiden olevan oikein sekä etsiä lisätietoa ongelmatilanteissa.  Yleisistä käyttäjätilin asetuksista pääset muokkaamaan nimeäsi, salasanaasi, käyttämääsi sähköpostiosoitetta sekä Facebook-profiilisi osoiteriviä/käyttäjänimeä, joka kannattaakin muokata mieleisekseen (esim. etunimi.sukunimi-muotoiseksi). Turvallisuusasetuksista kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota siihen, että pyytää palvelua käyttämään suojattua selaamista aina, kun se on mahdollista - pieni rasti oikeassa ruudussa voi merkitä paljon oman tietoturvasi kannalta! Ilmoitusasetuksista voit valita, mistä Facebook-toiminnoista haluat ilmoituksen sähköpostiisi. Tilausasetuksissa voit puolestaan yhdistää Facebook-profiiliisi oman twitter-tilisi tai mahdollistaa sen, että kuka tahansa voi tilata julkiset Facebook-päivityksesi omaan uutisvirtaansa etusivulleen.


Yksityisyysasetuksissa voit muokata profiilisi julkisuutta. Tässä kohdin onkin hyvä pysähtyä pohtimaan, keiden haluat oikeasti näkevän sivullasi julkaistut viestit ja kuvat. Yksityisyysasetuksissa voit myös muun muassa muokata yhteydenoton asetuksia sekä aikajanaan ja merkitsemiseen liittyviä asetuksia: kuka voi lähettää sinulle viestin, kuka voi etsiä profiiliasi Facebookista puhelinnumeroasi tai sähköpostiosoitettasi käyttämällä, kuka voi julkaista viestejä aikajanallasi, kuka voi merkitä sinut omiin julkaisuihinsa ja kuka puolestaan näkee nämä merkityt julkaisut? Voit myös päättää, haluatko aikajanasi tietojen näkyvän julkisesti silloin, kun tietojasi etsitään jollain hakukoneella, kuten Googlella. Yksityisyysasetuksien kautta voit myös estää joidenkin henkilöiden yhteydenotot tai tietyt sovelluskutsut.

Ryhmätoiminta Facebookissa


Facebookiin on mahdollista perustaa kolmenlaisia ryhmiä: avoimia, suljettuja ja salaisia. Kaikkiin ryhmiin täytyy lähettää liittymispyyntö, jonka voi hyväksyä ryhmän asetuksista riippuen joko kuka tahansa ryhmän jäsen tai ryhmän ylläpitäjä(t). Ryhmiin voi lisätä päivityksiä, tapahtumia, kuvia, kyselyjä sekä tiedostoja.


http://farm3.staticflickr.com/2345/5713704415_8a6973f7a2.jpg



Avoimet ryhmät ovat sellaisia, joiden sisäiset julkaisut sekä jäsenten profiilit voi nähdä kuka tahansa. Tällainen ryhmämuoto sopii hyvin yleiseen tiedonjakoon esimerkiksi tietyn aihepiirin tiimoilta (esim. “Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa” on avoin ja erittäin aktiivinen ryhmä) tai vaikkapa oman oppilaitoksen ryhmäksi entisille ja nykyisille opiskelijoille.

Suljettu ryhmä on sellainen, jonka jäsenten profiilit voi nähdä kuka tahansa, mutta jonka sisäisiä julkaisuja ei voi nähdä kukaan ryhmän ulkopuolinen. Tämä sopii käytettäväksi silloin, kun ryhmässä julkaistaan sellaisia tietoja, joiden ei haluta valuvan ulkopuolisten silmille (kuten osoitetietoja, kuvia tai muuten vaan yksityisempiä asioita). Tällaisia ryhmiä näkee käytettävän esimerkiksi oppilaskuntien ja ainejärjestöjen sisäisessä viestinnässä. 


Salainen ryhmä on sellainen, jonka jäsenet ja julkaisut - toisin sanoen olemassaolon - näkee ainoastaan kyseisen ryhmän jäsenet. Tämä sopii käytettäväksi silloin, kun ei haluta kenenkään tietävän ryhmästä. Sitä voi hyödyntää vaikkapa oman perheen tai kaveriporukan sisäiseen viestintään.


Silloin kun ryhmässä on enintään 16 jäsentä, on mahdollista käyttää Facebookin chatti-ominaisuutta ryhmäläisten kesken. Ainakin suljetun ryhmän kohdalla online-tilassa näkyy vain omat kaverit, jotka kuuluvat kyseiseen ryhmään, eivät siis muut ryhmän jäsenet. Tätä ryhmän chatti-toimintoa käytettäessä kaikki ryhmän jäsenet voivat lukea käydyn keskustelun jälkikäteen, vaikkeivät olisivatkaan osallistuneet varsinaiseen chattailuun.

Linkkivinkit:

Henry Laasasen facebook-filosofia: http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97076-facebookin-k%C3%A4yt%C3%B6n-filosofia.

Nettifiksuus-opas löytyy täältä ja lisätietoja tietoturvaoppaan sivuilta: http://www.tietoturvaopas.fi/perusohjeet.html

Taitojasi voi vielä testailla: http://www.tietoturvaopas.fi/yksityisyystesti/index.html



Telma ja Sanni, Varustamo

torstai 15. marraskuuta 2012

Ammattiliitosta turvaa työelämään!

Mikä on ammattiliitto?

Ammattiliitto on työntekijöiden oma järjestö, mikä pyrkii puolustamaan ja parantamaan työntekijöiden työehtoja ja asemaa työelämässä. Ammattiliittoa voi hyödyntää monella tavalla, kun vain tietää mitä kaikkea hyötyä siitä oikeasti on.

Lähde: http://www.rakentaja.fi/Kuvat/1suorakanava/keijo/sopimus460.jpg

Kuka siihen voi liittyä?

Ammattiliittoon voi liittyä, jos työskentelee alalla ja maksaa pienen jäsenmaksun. Käytäntö on useimmiten sellainen, että maksu maksetaan joka kuukausi. Lähes kaikilla ammattiliitoilla on erikseen opiskelijajäsenyysvaihtoehto alalla opiskeleville. Silloin ei tarvitse tehdä alan töitä, ja jäsenyys on useimmiten ilmainen. Etuudet ovat usein hieman erilaiset opiskelijajäsenellä ja varsinaisella jäsenellä. Jokainen ammattiliitto on vähän erilainen ja jäsenoikeudetkin voivat poiketa toisistaan, ajatus on kuitenkin sama.

Lähde: http://www.tek.fi/ci/jasenisto_ry.jpg

Miksi siihen kannattaa liittyä?


  1. Jäsenlehden mukana saat alasi ajankohtaiset uutiset suoraan kotiovellesi!
  2. Jäsenalennukset, esim. lomapaikat, risteilyt, hotellit, vakuutukset ja bensa! Kannattaa hyvin tutkailla vaikka oman ammattiliiton nettisivuilta, mitkä kaikki alennukset koskevat sinua!
  3. Työelämätieto ja neuvonta esim. työn haussa vain puhelinsoiton tai sählöpostin päässä!
  4. Ammattiliittosi toimii edunvalvojanasi, neuvottelee puolestasi palkka-asioista ja muista työehdoista!
  5. Ammattiliittosi kautta sinulla on oikeus kääntyä luottamusmiehen puoleen, jos työpaikassa syntyy erimielisyyksiä esim. sinun ja työnantajan välillä. 
  6. Saat tarvittaessa myös ammattiliittosi kautta oikeusavustajan!
  7. Ammattiliitot järjestävät paljon koulutuksia, osa myös maksuttomia!
  8. Ammattiliiton avulla voit saada enemmän rahallista tukea, jos jäät työttömäksi. Tämä onnistuu liittymällä työttömyyskassaan! Jos jäät työttömäksi työttömyyskassa maksaa sinulle ansioihin suhteutettua päivärahaa.


Lähde: http://www.suomentoivo.fi/facebook/tht/jako.jpg

Linkkivinkit:


 Jos käyt töissä tai opiskelet johonkin ammattiin, voit etsiä oman ammattiliittosi esim. täältä: http://www.liitot.fi/?main=liittosi&lan=fin tai http://www.sttk.fi/fi-FI/ammattiliitot/

Lue kaikki tarpeellinen työelämästä: http://www.tyoelamaan.fi/fi-FI/


Sanni, Varustamo

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Some-opas osa 3: Työpaikka somen kautta

Työnhaussa on nykyään yleistynyt sosiaalisen median käyttö ja somea hyödynnetään yhä enemmän uusia työntekijöitä haettaessa. Verkossa voi selata avoimia työpaikkoja eri aloilta, ottaa yhteyttä työpaikkaan kysyäkseen tarkempia tietoja, jättämään työhakemuksen sekä ansioluettelon. Sosiaalisen median käyttötaidot ovat tärkeitä, sillä ne auttavat myös työpaikan haussa.

Somen työnhakupalveluita on monia, mutta niistä ehkä suurimmat ja suosituimmat ovat LinkedIn, JobiJobi, Haussa.fi ja eri yrityksien Facebookin ja Twitterin profiilit.

LinkedIn http://www.linkedin.com/

LinkedInissä voi rakentaa omaa ammatillista verkostoaan samojen periaatteiden mukaisesti kuin Facebookissa. Ainoana erona on se, että LinkedIn keskittyy työelämään, ja jokainen käyttäjä täydentää sinne oman työhistoriansa ja taitojaan ansioluettelon tapaan.

JobiJobi http://www.jobijobi.fi/ ja https://www.facebook.com/JobiJobi?fref=ts

JobiJobi on työnhakuun ja rekrytointiin suunnattu sosiaalisen median kanava erityisesti nuorille. Sivustolta löytyy hyödyllisiä artikkeleita, esityksiä ja videoita liittyen nuorten työnhakuun. JobiJobi antaa vinkkejä työnhakuun, mutta ilmoittaa myös avoimista työpaikoista.

Haussa.fi http://www.haussa.fi/ ja https://www.facebook.com/Haussa.fi?fref=ts

Haussa.fi-palvelussa työnhakijat voivat etsiä erityyppisiä työsuhteita ja tuoda osaamistaan esille ansioluettelon eli cv:n  ja tekstimuotoisen hakemuksen lisäksi linkittämällä profiiliinsa myös mediaelementtejä sekä keräämällä persoonaan liittyviä suosituksia. Tämän lisäksi sivustolta löytyy hyödyllistä tietoa erilaisten artikkelien, videoiden ja blogitekstien muodossa erilaisista ammattialoista. Facebookissa Haussa.fi-palvelusta löytyvät ajankohtaiset asiat ja uudet, avoimet työpaikat.

Uratie http://www.uratie.fi/

Uratiessä voi lukea ajankohtaisia artikkeleita ja uutisia työelämässä puhuttavista asioista. Lisäksi siellä pääsee rekisteröitymään palveluun ja näin tekemään oman työnhakuprofiilin ja ansioluettelon (cv) sekä katsastamaan kattavasti työpaikkatarjontaa. Uratie.fi on myös muutakin kuin vain listaus työpaikoista. Se tarjoaa runsaasti taustoittavaa juttumateriaalia, ohjeita, vinkkejä ja muistilistoja työnhakijan käyttöön.

Kuvan lähde

Hyvä muistaa!

Sosiaaliseen mediaan ja työnhakuun liittyen on hyvä pitää mielessä, että Suomen lain mukaan työnantaja ei saa käyttää työnhakijasta somesta löytämäänsä tietoa päätöksenteossa, jos työnhakija ei itse ole antanut lupaa näiden tietojen käyttöön. Toisin sanoen työnantajalla ei ole lupaa googlettaa työnhakijaa. Jos kuitenkin työnhakija kertoo esimerkiksi Facebook- tai LinkedIn-profiilinsa tai bloginsa osoitteen, voi työnantaja käyttää niistä saamiaan tietoja hyödykseen. Some tarjoaa siis mahdollisuuden valottaa jotain puolta itsestä potentiaaliselle työnantajalle, mutta tätä mahdollisuutta on syytä käyttää harkiten ja miettiä, mitkä tiedot voivat olla hyödyksi ja mitkä puolestaan eivät.

Hyödyllisiä videolinkkejä:

Kuinka hyödyntää Facebookia, Twitteriä ja LinkedIniä työnhaussa?:
http://www.haussa.fi/ajankohtaista/id/71

Esimerkki työnhakuvideosta:
http://www.youtube.com/watch?v=fPRYrFDiGIk

Lähteinä käytetty:

* Miettinen, Janne. 2010. Sähköiset työnhakupalvelut. Opinnäytetyö. Laurea. https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/15543/Sahkoiset_tyonhakupalvelut_Janne_Miettinen.pdf?sequence=1

* Sanna Suonpää. Sosiaalinen media rekrytointikanavana - hypea vai hyötyä. Monster.fi. http://mhx.monster.fi/hr/hr-parhaat-kaytannot/ohjeita-rekrytointiin/tyonantajamielikuva/sosiaalinen_media_rekrytointikanavana.aspx

* JustRecruitMe http://www.justrecruitme.com/fi/jobseeker-guide/sosiaalinen-media


Jutta ja Telma, Varustamo

perjantai 9. marraskuuta 2012

Mikä minusta tulee isona?

Tämä on yksi vaikeimmista kysymyksistä aikuistumisen kynnyksellä, ja tätä pohtimaan jäivät myös Varustamon vertaisohjaajat. Nykyaikana paineet osoitetaan jo 15-vuotiaalle teinille, joka kamppailee vielä murrosikänsä kynnyksellä. Välttämättä kuitenkaan useammankaan koulutuksen jälkeen, ei nuori aikuinen tiedä mitä oikeasti haluaisi tehdä työkseen.


lähde: http://www.flickr.com/photos/36106576
@N05/4231123420/sizes/m/in/photostream/
Jutta on aloittanut viime vuonna yliopistossa sosiaalitieteiden opiskelun ammattikorkeakoulun jälkeen. Jutta pitää opiskelusta ja tietää haluavansa työskennellä jollain lailla kehitys- tai suunnittelutehtävissä. Pelkkään asiakaspalveluun hänestä ei ole, hän kaipaa lisää haasteita. Jutta on 23 vuotta, eikä silti vielä tiedä mikä hänestä tulee "isona".

Tiia on turhautunut. Lukioon hän meni, jotta tulevaisuuden suunnitelmat siellä selkiytyisivät. Sitten hän lähti ammattikorkeaan opiskelemaan sosiaalialaa. Nyt sosionomin opinnot alkavat olla päätöksessä, eikä hän vieläkään tiedä mitä haluaisi tehdä isona. "Kunpa voittaisin vaikka lotossa, niin ei tarvitsisi murehtia!"

Sitten on Sanni, kaikki kiinnostaa, mutta tulevaisuus on silti auki. Sanni valmistuu pian lähihoitajaksi, mutta opiskeluintoa vielä    olisi. Hän haluaisi tehdä jotain käytännönläheistä ja silti tietää enemmän. "Ehkä mä opiskelen monta ammattia ja teen sit vähän kaikkee"


Jos meidän fiksut ja filmaattiset vertaisohjaajat eivät tiedä mitä heistä tulee isona, ei ole vielä 15-vuotiaillakaan huolta tulevasta :)


Varustamon vertaisohjaajat: Tiia, Sanni ja Jutta

torstai 8. marraskuuta 2012

SOME-opas osa 2: Mitä somen välineitä on olemassa ja miten niitä voi hyötykäyttää?

Some-välineitä on olemassa valtava määrä, jokaiseen kuviteltavaan tarkoitukseen löytyy varmasti omansa. Alla olevasta kuvasta voit nähdä some-välineiden kirjoa. Kannattaa tutustua eri some-välineisiin ja valita niistä itselleen mieluisimmat sekä omiin käyttötarkoituksiin sopivat. 

Kuvan lähde
Suosituimpiin ja tunnetuimpiin some-välineisiin Suomessa lukeutuvat varmasti ainakin Facebook, blogit esim. Blogger ja Wordpress, YouTube, Twitter, IRC-Galleria ja LinkedIn. Joidenkin näiden palveluiden ominaispiirteitä ja käyttötarkoitusta voidaan avata seuraavan donitsikuvan avulla:

Kuvan lähde

Blogeista ja bloggaamisesta voit lukea Varustamon blogissa aiemmin julkaistun oppaan täältä:
http://varustamo.blogspot.fi/2012/10/millainen-on-hyva-blogijuttu.html

Twitter https://twitter.com/

Twitteristä kuulee sanottavan, että tärkeää ei ole miten jotakin sanot, vaan mitä sanot. Twitter on mikroblogi, jonka viestit voivat olla pituudeltaan korkeintaan 140 merkin mittaisia, eli sanottavansa täytyy pystyä tiivistämään. Risuaidalla (#) merkitään erilaisia keskusteluteemoja, jotka teemoittelevat twiittaukset/liverrykset omiin kategorioihinsa. Twitterissä kuka tahansa voi seurata kenen tahansa julkaisuja ja twiitata niitä eteenpäin omille seuraajilleen. 

Twitteristä löytyy oma esittelyvideonsa (Twitter in Plain English): http://www.youtube.com/watch?v=ddO9idmax0o&feature=fvwrel

Facebook https://www.facebook.com/

Facebookin idea perustuu erilaisten julkaisujen, kuulumisien, kuvien, videoiden ja linkkien jakamiseen, kommentointiin sekä tykkäämiseen. Facebookiin voi luoda käyttäjäprofiilin yksityishenkilölle tai sivun  esimerkiksi yritykselle, yhteisölle, brandille, harrastukselle tai fanisivuston jollekin henkilölle. Käyttäjäprofiilien julkaisujen seuraajia pystyy säätelemään yksityisyysasetusten avulla. Nykyään Facebookissa on myös mahdollista tilata yksityishenkilöiden julkaisuja itselleen, jos käyttäjäprofiilin omistaja on antanut siihen yksityisasetuksissaan luvan. Erilaisista sivustoista tykänneet käyttäjät puolestaan saavat uutisvirtaansa kyseisten sivustojen julkaisut.

Facebookiin voi lisäksi perustaa avoimia, suljettuja sekä salaisia ryhmiä käyttäjille. 

Tutustu erilaisiin FB-sivujen luomiseen:
https://www.facebook.com/pages/create.php?ref_type=sitefooter


Ja tässä on tärkeä linkki FB:n tuki- ja ohjekeskukseen:
https://www.facebook.com/help/?ref=drop


Foursquare ja Instagram https://foursquare.com/ & http://instagram.com/

Foursquare ja Instagram ovat viime aikoina saavuttaneet suosiota erityisesti älypuhelimen omistavien Twitter-käyttäjien keskuudessa. Ne ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten some-välineitä voi yhdistellä toisiinsa: Voit jakaa jossain some-palvelussa viestisi, johon liität sijaintisi foursquaressa ja kuvan instagramissa näkemästäsi asiasta. 

YouTube, Pinterest, Last.fm ja Google+

YouTube http://www.youtube.com/ on suosittu palvelu, johon kuka tahansa voi ladata videoita ja katsoa kenen tahansa latauksia. Pinterest http://pinterest.com/ puolestaan on kuvapalvelu, jossa käyttäjät voivat merkitä haluamiaan kuvia ja ikään kuin kiinnittää niitä virtuaaliselle muistitaululleen. Last.fm http://www.last.fm/ kirjaa käyttäjiensä kuuntelemien musiikkikappaleiden tiedot ja suosittelee niiden perusteella lisää kuunneltavaa. Google+ https://plus.google.com/ puolestaan on toimintaperiaatteiltaan hyvin samantyyppinen kuin Facebook.


IRC-Galleriaan voi kuka tahansa luoda käyttäjätilin ja lisätä itsestään kuvia sekä muita tietoja. Palvelusta löytyy myös oma blogipohja, jonne voi kirjoitella omia merkintöjä. Lisäksi palvelussa voi liittyä erilaisiin yhteisöihin omien mielenkiinnonkohteiden mukaan. 

Varustamo nuorelta  nuorelle -yhteisön löydät myös IRC-Galleriasta:
http://irc-galleria.net/community/3400636

Miksi käyttää somea?

Somen käyttö voi liittyä hupikäyttöön: videoiden katseluun ja lataamiseen YouTubessa, chattailuun mesessä tai Facebookissa, kuvien katseluun ja kommentointiin esimerkiksi IRC-Galleriassa tai hauskojen juttujen lukemiseen blogeista. Somen käytöllä voi kuitenkin olla monia eri ulottuvuuksia. Sitä voi hyödyntää ryhmien yhteisessä toiminnassa tai vaikkapa työnhaussa. Some mahdollistaa asioiden jakamisen kätevästi ja nopeasti isollekin joukolle: Olipa kyseessä sitten reissukuulumiset, uusin kirjoitelma tai päivän polttava kysymys. Somen avulla on myös helppoa pitää yhteyttä sellaisiin ihmisiin, joita ei päivittäin näe.

Myös opiskelussa ja työelämässä somea hyödynnetään jakamalla asioita, kyselemällä, kommentoimalla ja keskustelemalla. Sosiaalinen media on vertaisjakamista ja -tukea. Yritykset ovat myös rakentaneet sosiaaliseen mediaan palvelujaan, ja ovat siellä yhteydessä asiakkaisiinsa ja houkuttelevat uusia.  

Toimittivat Telma, Jutta ja Laura Varustamo