perjantai 12. lokakuuta 2012

Tikaspaja asettaa tikkaat työhön ja tulevaisuuteen

Pispalan Rollikkahallin kolmannessa kerroksessa oli Tikaspajan avoimien ovien päivä tiistaina 9. lokakuuta, jolloin Varustamo kävi tutustumassa heidän toimintaansa. Sympaattisen oloinen nuori mies tuli avaamaan ulko-oven ja tervehti sekä opasti niin ystävällisesti ja asian mukaisesti, etten meinannut tunnistaa aluksi oliko hän yksi oppilaista vai ohjaajista. Tikaspajan tilat näyttivät  viihtyisiltä uusine sohvakalusteineen ja nuorten ehdoilla tehdyt graffitit seinissä puhuivat puolestaan siitä mitä paikassa oli meneillään. Herkullinen kahvipöytä vei hetken ajasta, minkä jälkeen tutustuimme Tikaspajan nuoriin ja ylipäätään koko projektiin.

Tikaspajalla käy päivittäin keskimäärin 10 nuorta, jotka ovat 18 - 25 -vuotiaita. Heillä melkein kaikilla on jäänyt ammattikoulun suorittaminen kesken syystä tai toisesta. Nuoret kertoivat, että väärän alan valinta ja elämäntilanne olivat suurimpia syitä kiinnostuksen lopahtamiseen opiskeluja kohtaan ja sitä kautta koulun keskeyttämiseen. Tikaspajalle voi myös tulla vaikkei ammattikoulu paikkaa olisi laisinkaan. Tällöin saa apua ammatinvalintaan ja myös kokemuksia muilta nuorilta.

Ohjaajien kanssa räätälöidään nuoren omia tarpeita vastaava opiskelusuunnitelma. Tikaspajassa pystyy opiskelemaan normaaleja kouluaineita tai omaan ammatilliseen koulutukseen liittyviä kädentaitoja. Esimerkiksi Tampereen kauppaoppilaitoksessa opiskelleen nuoren opiskelusuunnitelma rakentui alalle hyödyllisistä aineista kuten matematiikasta ja kielistä. Tikaspaja auttaa nuorta etsimään työharjoittelupaikkaa. Osa nuorista oli saanut työharjoittelupaikan ja sitä kautta saanut suoritettua kesken jääneitä opintojaan. Sen kautta saattaa aueta paikka myös työelämästä.

Nuorille tarjotaan paljon aktiviteetteja esimerkiksi järjestämällä erilaisia liikuntaharrastuksia ja käymällä erilaisissa tapahtumissa. Kaikkien mielestä tällainen ajanviete luo ryhmähenkeä ja vähentää arjesta sekä opiskeluista syntyviä paineita. Esimerkkinä aktiviteeteista mainittakoon, että he osallistuvat ravintolapäivään, jonka he järjestävät 17.11. Nuorisokahvila Uniikissa. Silloin he suunnittelevat ja toteuttavat oman ravintolan yhdeksi päiväksi. Kaikki ovat silloin tervetulleita Uniikkiin!

Opinnot saattavat tuntua nuoresta ylitsepääsemättömän vaikeilta mitä erilaisempien syiden takia. Pitkä koulumatka tai jokin yksittäinen vaikea aine saattavat viedä halut ja koulu jää kesken. Kun kyselin siitä, kuinka nuoret ovat viihtyneet Tikaspajassa, yksi nuorista vastasi: “Mun mielestä kaikki täällä viihtyy hyvin ja porukka on hyvä. Mulle tää ainakin on syy herätä joka aamu uuteen päivään”. Tämä sai kaikki muutkin pöydän ääressä olleet nuoret nyökyttelemään ja jokainen oli asiasta samaa mieltä.

Tikaspajan Facebook-sivu: http://bot.fi/2yf
 

Otto Varustamo, vertaisohjaaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti