Aika nappiin osuu, sanoisin! Eikä ajassa tarvitse välttämättä mennä taaksepäin edes tuota 15 vuotta…
Vielä muutama vuosi sitten omistin kasoittain cd-levyjä ja stereot, ja ne olivatkin lähes päivittäisessä käytössä. Reilu vuosi sitten muuton yhteydessä viimeisiään vetelevät stereot päätyivät kierrätykseen, enkä niitä ole sen koommin juuri edes kaipaillut. Onhan olemassa Spotify. Cd-levyt pölyttyvät hyllyssä, ja tietokoneeseen asennetut kaiuttimet ajavat asiansa vallan mainiosti.
Opiskelija-asunnossa asuessani tapasin silloin tällöin käydä talon yhteisessä kerhotilassa lukemassa sinne tilatun Helsingin Sanomat, vielä kotona asuessa kun oli tavaksi jäänyt lukea säännöllisesti päivän lehti. Nykyisin minulla on tunnukset lehden digi-versioon, joten selailen lehteä enää oman läppärini näytöltä.
Nyt alkaa kuulostaa jo antiikkiselta, jos sanon että 15 vuotta sitten minulla oli monta kirjeystävää ympäri maailmaa. Ala-asteikäisen englanninkielentaidolla väkersin ihan oikeita paperisia kirjeitä sanakirja apunani. Kirjeet koristeltiin Tiimarista ostetuilla tarroilla. Sittemmin yhteys useimpiin näistä ystävistä on katkennut, mutta muutaman kanssa vaihdan edelleen kuulumisia. En tosin kirjeitse, vaan lähinnä sähköpostitse. Joskus pitkän sähköpostiviestin kirjoittaminenkin tuntuu liian vaivalloiselta, ja sen sijaan heitän ystävälle lyhyen viestin Facebookissa.
Elokuvia sentään katson vielä elokuvateatterissa tai dvd:ltä omalla kotisohvalla enkä juuri lataile netistä. Aika monessa muussa jutussa tietokone ja internetin ihmeellinen maailma näyttävät minunkin arkipäivässäni varastaneen itselleen ison osan tehtäviä. Toisaalta se on valtavan kätevää, mutta toisaalta taas välillä hieman ikävöin niitä Tiimarin tarroja ja hajustettuja kirjepapereita...
Vielä muutama vuosi sitten omistin kasoittain cd-levyjä ja stereot, ja ne olivatkin lähes päivittäisessä käytössä. Reilu vuosi sitten muuton yhteydessä viimeisiään vetelevät stereot päätyivät kierrätykseen, enkä niitä ole sen koommin juuri edes kaipaillut. Onhan olemassa Spotify. Cd-levyt pölyttyvät hyllyssä, ja tietokoneeseen asennetut kaiuttimet ajavat asiansa vallan mainiosti.
Opiskelija-asunnossa asuessani tapasin silloin tällöin käydä talon yhteisessä kerhotilassa lukemassa sinne tilatun Helsingin Sanomat, vielä kotona asuessa kun oli tavaksi jäänyt lukea säännöllisesti päivän lehti. Nykyisin minulla on tunnukset lehden digi-versioon, joten selailen lehteä enää oman läppärini näytöltä.
Nyt alkaa kuulostaa jo antiikkiselta, jos sanon että 15 vuotta sitten minulla oli monta kirjeystävää ympäri maailmaa. Ala-asteikäisen englanninkielentaidolla väkersin ihan oikeita paperisia kirjeitä sanakirja apunani. Kirjeet koristeltiin Tiimarista ostetuilla tarroilla. Sittemmin yhteys useimpiin näistä ystävistä on katkennut, mutta muutaman kanssa vaihdan edelleen kuulumisia. En tosin kirjeitse, vaan lähinnä sähköpostitse. Joskus pitkän sähköpostiviestin kirjoittaminenkin tuntuu liian vaivalloiselta, ja sen sijaan heitän ystävälle lyhyen viestin Facebookissa.
Elokuvia sentään katson vielä elokuvateatterissa tai dvd:ltä omalla kotisohvalla enkä juuri lataile netistä. Aika monessa muussa jutussa tietokone ja internetin ihmeellinen maailma näyttävät minunkin arkipäivässäni varastaneen itselleen ison osan tehtäviä. Toisaalta se on valtavan kätevää, mutta toisaalta taas välillä hieman ikävöin niitä Tiimarin tarroja ja hajustettuja kirjepapereita...
Näinpä, kuinka voikaan tämä sarjakuva osua niin asian ytimeen! Ja yhdyn Anna kommentteihisi TÄYSIN.
VastaaPoistaKaisu, Varustamo