keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Minun tarinani: Saara omaa tietä etsimässä, osa 3

Minun tarinani –juttusarjassa seuraamme erilaisia nuoria heidän poluillaan koulutus- tai työelämässä tai matkalla kohti omia tavoitteitaan.Nyt vuorossa kolmas osa Saaran kertomuksesta. Kahdessa ensimmäisessä jutussa kuulimme Saaran aiempia kokemuksia koulutusmaailmassa ja suunnitelmia lähitulevaisuuden varalle: syksyn alussa suunnitelmissa oli taidehistorian opinnot avoimessa yliopistossa, te- ja sosiaalitoimiston järjestämä kuntouttava työtoiminta sekä venäjän alkeiden opiskelu. Tarinan ensimmäiset osat ja myös muita tarinoita pääset lukemaan tästä.

Nyt kun Saara muistelee syksyisiä suunnitelmiaan, hän toteaa, ettei kaikki mennytkään aivan kuten oli alunperin kaavaillut. "Taidehistorian opinnot avoimessa yliopistossa peruuntuivat kokonaan, koska ryhmään ei tullut tarpeeksi osallistujia. Se oli vähän harmillista. Kuitenkin venäjän opiskelun aloitin Tampereen työväenopiston kurssilla. Nyt osaan esimerkiksi jo lukea venäjää, vaikka seitsemän erilaista s-kirjainta aiheuttaakin vielä hieman vaikeuksia... On myös ollut kiva huomata, että yksinkertaiset kuullunymmärtämistehtävät alkavat olla jo aika helppoja", Saara kertoo. Alkeiskurssi jatkuu vielä huhtikuun loppuun, joten Saaran venäjän opinnot jatkuvat myös kevätpuolella.

Myöskään kuntouttava työtoiminta ei alkanut vielä syksyllä, kuten Saara oli suunnitellut. Kuntouttavalla työtoiminnalla on Tampereella monta eri toimipistettä, ja Saara pohti kahden vaihtoehdon välillä: aloitusryhmä, tai työtoiminta Pelastusarmeijan kirpputorilla. Lopulta hän päätyi helmikuun alussa alkaneeseen aloitusryhmään. "Olen viihtynyt kuntouttavassa tosi hyvin, siellä on tosi mukavaa porukkaa ja kodikkaat tilat", Saara kertoo. Käytännössä kuntouttavan työtoiminnan ryhmä toimii niin, että Saara käy kolmena päivänä viikossa neljän tunnin ajan työtoiminnassa. "Siellä noin puolet ajasta keskustellaan muun muassa terveellisistä elämäntavoista, liikunnasta, kouluun ja töihin hakemisesta ja yleensäkin elämänhallinnasta. Puolet ajasta on työtoimintaa paikan eri toimipisteissä", hän kertoo. Tähän mennessä Saara on ollut työtoiminnassa lähinnä askartelupuolella ja esimerkiksi tällä viikolla valmistanut itselleen kaulakorun, ja nauttinut kovasti käsillä tekemisestä.Lisäksi työtoiminnassa olisi mahdollista esimerkiksi tehdä keittiötöitä, remonttihommia sekä avustavia toimistotehtäviä. "Kätevää, että sieltä saa samalla työkokemusta", Saara toteaa. 

Kaiken kaikkiaan Saara on kokenut kuntouttavassa työtoiminnassa käymisen mukavaksi ja hyödylliseksi. "Huomaa, että kun on ollut 9 kuukautta työttömänä, niin on tosi ihanaa päästä taas tekemään jotain. Saa tosi paljon enemmän energiaa ja jaksaa kuntouttavassa oltujen päivien jälkeen tehdä paljon muutakin", hän kertoo. Hän myös kertoo, että on mukavaa kun kuntouttavan työtoiminnan ryhmä kokoontuu vain kolmena päivänä viikossa, niin aikaa jää myös esimerkiksi harrastuksille. "Kuntouttava työtoiminta on tällainen hyvä pehmeä lasku opiskeluun tai työharjoiteluun", hän toteaa varmasti oikein osuvasti.

Saaran tarina jatkuu ensi viikolla! Silloin hän kertoo muista suunnitelmistaan keväälle ja siitä eteenpäinkin. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti