perjantai 12. huhtikuuta 2013

VOV3-koulutuksen ohjaajan jälkimaininkeja



Lokakuussa se alkoi. Jännittävät suunnitelmat aivan uudenlaiseen tapaan kouluttaa vertaisohjaajia verkkoon! Lähdimme miettimään, miten voisimme toisella tapaa kuin muina vuosina järjestää koulutuksemme.

Muissa koulutuksissamme olemme käyttäneet Moodlea ja lähitunteja, vaan tällä kertaa lähdimme ajatuksesta, että myös opetus toteutettaisiin verkossa. Päätimme käyttää samoja välineitä koulutuksessa, mitä käytämme muutenkin työssämme eli Facebookia ja Googlea. Kaksi kertaa viikossa koko koulutuksen ajan pidimme koulutuschattejä, joissa sai puhua omista vaikeista kohdistaan koulutuksessa ja kysyä tarvittaessa. Kaikki tehtävänannot ja tehtävät pidimme Googlen Drivessa, johon kaikki saivat tunnukset.

Koitti vihdoin päivä, kun laitoimme ilmoituksen kaikille ammattistarteille ja lukiostartille. On myönnettävä, että jännitti aika paljon minuakin kouluttajana. Tulisikohan kukaan? Olisiko tämä tarpeeksi mielenkiintoista? Onnistuisiko tämä näin?

Saimme mukaan monta motivoitunutta nuorta. Muutama tuli muualta kuin starteilta, joten saimme joukkoomme myös hieman toisenlaista näkökulmaa. Olin hyvin innoissani, kun pääsimme aloittamaan ensimmäisen jakson ja tuli aika ensimmäisen chatin. Eikä porukkamme tuottanut pettymystä!

Lähde


Koulutuksen ensimmäisessä osassa kouluttaminen tapahtui ainoastaan etänä, joten emme nähneet toisiamme vielä ns. livenä. Facebook-chatin kautta pääsimme tutustumaan toisiimme ja kun koitti palautekeskustelun hetki, tuntuivat koulutukseen osallistuneet jo tutuilta. Toisessa jaksossa pidimme lähitunteja ja saimme tutustua toisiimme lähemmin. Jaksolla tarkasteltiin vertaisohjaajan näkökulmasta Varustamon toimintaa ja some-välineidemme käyttöä. Kolmannessa jaksossa uudet apuohjaajamme pääsivätkin sitten etänä tekemään itse työtämme suunnittelemalla teemoja, kirjoittamalla blogitekstejä ja osallistumalla chatteihimme apuohjaajina.

Uusi koulutusmuotomme sai kehuja sen joustavuudesta ja sopivuudesta nuoren elämään. Annoimme aikaa tehtäville ja niitä sai tehdä silloin kun sattui olemaan aikaa. Tämä oli yksi tavoitteistamme koulutuksen suunnittelussa. Vastuu tehtävien hoitamisesta ja tekemisestä oli vertaisohjaajalla itsellään, sillä sitä tämä meidän työmmekin on. Kaikki valmistuneista vertaisohjaajistamme kantoivat kortensa kekoon määräajoissa ja osallistuivat heille määriteltyihin asioihin erittäin hyvin ja mielenkiinnolla.

Koulutus on nyt ohi ja meillä on 7 uutta vertaisohjaajaa. Minulla on vain yksi sana mielessäni: Wau! Uudet vertaisohjaajamme ovat nuoria, motivoituneita ja innokkaita ponnistamaan työn touhuun ja kehittämään työtämme tästä eteenpäin vielä paremmaksi! Kouluttajasta itsestä tuntuu tällä hetkellä hieman tyhjältä, koska koulutus on ohi, mutta samalla iloiselta ja mukavalta. Nyt minulla on 7 uutta työtoveria ja Varustamo sai uutta kaunista väriä mukaansa! 

Lähde


Uusien vertaisohjaajiemme kommentit voit käydä lukemassa tästä blogista: http://varustamo.blogspot.fi/2013/04/vov3-vertaisohjaajakoulutus.html

Laura Varustamo, VOV3-koulutusvastaava

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti