keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Minun tarinani: Tainan opiskelu- ja työpolku

 Minun tarinani –juttusarjassa seuraamme erilaisia nuoria heidän poluillaan koulutus- tai työelämässä tai matkalla kohti omia tavoitteitaan.

Tainan opiskelu- ja työpolku

Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2010. En tiennyt mihin haluaisin hakea, joten hain vaan joka paikkaan, mikä tuntui vähänkin kiinnostavalta. Hain mm. tradenomi- ja restonomi-linjoille Tamk:iin, ja pääsin pääsykokeisiin, mutta en saanut opiskelupaikkaa.

Tuntui, että lukiossa ei saanut tarpeeksi ohjausta ammatinvalintaan. Opokin taisi sanoa vaan, että lue siitä lehdestä, kun kysyin millainen joku ammatti on. Joten lukion jälkeen tuli tunne, että jää kyllä tosi yksin sen asian kanssa, jos ei ole selkeää ammattia, mihin haluaa.

Olinkin lukion jälkeen ns. tekemättä hetken mitään, koska en päässyt kouluun. Mutta se ei ollut katastrofi, koska mielummin olen vapaa, kuin kahlitsen itseni johonkin kouluun tai työhön, jota en halua tehdä.

Syksyllä menin sitten työharjoitteluun Kotipizzalle ja olin siellä 3kk. Tällainen harjoittelujakso oli minulle tosi hyvä, koska minulla ei ole paljoa työkokemusta. Lisäksi pääsee kokeilemaan jotain, mikä vähän kiinnostaakin ja työtehtävät opetetaan, ei tarvitse osata etukäteen asioita.

Hyvää Työkkärin järjestämässä työharjoittelussa on myös se, että siitä saattaa työllistyä ja siinä hommassa ei tarvitse olla koko loppuelämää, jos se ei kiinnostanutkaan.

Talvella 2011 aloitin puoli vuotta kestävän talouskoulun Tampereen palvelualan ammattiopistossa. Se on maailman helpoin koulu, jos etsii tekemistä puoleksi vuodeksi, eikä oikein tiedä mihin hakea. Siellä tehdään käsitöitä, kokataan ja opetellaan siivousta yms. kodin töitä. Itseäni siellä eivät käsityöt kiinnostaneet yhtään ja koulu ehkä ei ollut ihan minua varten, mutta ei siitä mitään haittaakaan ole, että sen on käynyt. Työhaastatteluissa se on ainakin katsottu positiivisena asiana. Ja muutamia kavereitakin sieltä on saanut :)

Kesällä olin taas "vapaalla”, koska en saanut töitä enkä opiskelupaikkaa. Mutta ei se liikaa haitannut. Näin kavereita, kävin keikoilla ja festareilla ja mökkeilin. Ja pidin myös yleisurheilutreenejä. Olen pitänyt niitä jo n.4 vuotta. Harrastin itse ensin yleisurheilua viisi vuotta. Aloitin 13-vuotiaana ja lopetin 18-vuotiaana, koska en halunnut sitoutua monta kertaa viikossa pidettäviin treeneihin ja ehkä motivaatiota huippu-urheilutasolle ei ollut tarpeeksi.

Aloitin nyt syksyllä uuden työharjoittelun K-supermarketissa. Olen ollut siellä töissä nyt kuukauden verran ja olen tykännyt tosi paljon. Hain juuri merkonomi-koulutukseen Ikaalisiin, ja odottelen vastausta siitä.

Taina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti