tiistai 6. syyskuuta 2011

Verkostotyöpaja tarjoaa tamperelaisille nuorille mahdollisuuden työharjoitteluun

Nuorten verkostotyöpaja -projekti on 16 - 24-vuotiaille työttömille tamperelaisille nuorille tarkoitettu työharjoittelupaikka, jonka kautta joko koulutettu tai koulutusta vailla oleva nuori voi saada työkokemusta työharjoittelun kautta. Alla Verkostotyöpajan kautta harjoittelussa olleen nuoren tarina kokemuksistaan!
Lisää tietoa löytyy myös Verkostotyöpajan nettisivuilta.

-------------------------------------------------------------------------------------

Harjoitteluni Verkostotyöpajan kautta

Ennen Verkostotyöpajaprojektia olin valmistunut lukiosta, enkä ollut päässyt hakemiini kouluihin. Sain kuitenkin osa-aikaista työtä eräästä lastentarvikeliikkeestä, mutta minulla ei ollut minkäänlaista tasaista rutiinia välivuotenani. Kun kuulin hyvän ystäväni käyneen onnistuneesti puolenvuoden harjoittelussa, innostuin itsekin. Töitäkin minulla oli niin harvassa, että sillä ei oikein yksinasuva voinut elää. Hain jatkuvasti lisää töitä, mutta ei niitä pelkällä lukion päättötodistuksella saanut, täytyi olla kokemusta. Työharjoittelu kuulosti tässä vaiheessa parhaalta vaihtoehdolta.

Lähetin hakemuksen Verkostotyöpajalle ja pääsin haastatteluun. Hain ensisijaisesti erääseen kasvisravintolaan, mutta muista halukkaista löytyi heille sopivampi harjoittelija. Verkostotyöpajalla minua kuitenkin kehotettiin lähettämään toinen hakemus muuhun harjoittelupaikkaan. Ravintola-alan työt kiinnostivat minua kovasti, joten hain ravintola New Yorkiin. Lopulta pääsin sinne harjoitteluun. Harjoittelun kautta sain paljon realistisemman näkemyksen oikeasta työnteosta, etenkin ravintola-alalla. Se ei ollut läheskään niin kauhistuttavaa tai rankkaa, mitä olin kuvitellut. Puolen vuoden verran sain harjoitella tarjoilijan tehtäviä hyvässä työympäristössä ammattitaitoisten ihmisten keskellä. Harjoittelun päätyttyä minut sitten palkattiinkin osa-aikaiseksi työntekijäksi. 

Minua ei missään vaiheessa pelottanut, että kokemuksestani tulisi millään tavalla ikävä. Tiesin koko ajan, että voin ottaa yhteyttä Verkostotyöpajan ihmisiin ja kertoa luottaumuksellisesti mahdollisista pulmatilanteista. Ihmiset Verkostotyöpajalla tuntuivat enemmän ystäviltä kuin miltään virastohenkilökunnalta. Ennen harjoittelua tapasimme muiden harjoittelijoiden ja Verkostotyöpajalaisten kanssa ja keskustelimme alkutunnelmista sekä tutustuimme toisiimme. Lähes koko harjoittelun ajan tapasimme noin kerran kuukaudessa ja teimme joka kerta jotain mukavaa yhdessä. Aina kuitenkin vaihdoimme kuulumisia harjoitteluista ja kerroimme kuinka kaikki oli lähtenyt rullaamaan. Oli hauska kuulla kuinka eri ihmiset olivat löytäneet roolinsa ja omat tehtävänsä harjoittelupaikoiltaan. Viimeisimpinä tapaamiskertoina kävimme muunmuassa joukolla keilaamassa ja minigolfaamassa. Tapaamiset hyvällä porukalla oli ihanaa ajanvietettä työharjoittelun ohella.

Itselleni tärkeimpänä asiana Verkostotyöpajaprojektista mieleen jäi pajalaisten halu avustaa. Harvoissa paikoissa autetaan näinkin ammattitatoisesti nuoria työelämään tai erilaisiin koulutuksiin. Ymmärsin itsekin kuinka paljon minulla loppujen lopuksi onkaan mahdollisuuksia elämässäni ja etenkin Verkostotyöpajalaisten laaja tietämys auttoi minua löytämään itselleni sopivan alan. Harjoittelun aikana itsevarmuuteni kasvoi huimasti sekä tulevaisuuteni kirkastui suunnattomasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti