Muutto uuteen kaupunkiin osa 2: nuorten kokemuksia

Muuttosarjan toisessa osassa kertomuksia siitä, millaista oli muuttaa toiseen kaupunkiin!

Sara, 23, opiskelija, Tampere

© Flickr, oskay

Muutin kotikaupungistani Jyväskylästä Tampereelle syksyllä 2008. Olin asunut Jyväskylässä koko siihen astisen elämäni eli 20 vuotta, joten muutto tuntui isolta harppaukselta! Muuttoon liittyi paljon mukavia asioita, kuten opiskelupaikka, yhteenmuutto poikaystävän kanssa sekä tietysti oman kodin saaminen! Ystäviin oli helppo tutustua syksyllä opintojen alettua, sillä moni muukin oli vasta muuttanut kaupunkiin, eikä ystäväpiiriä ollut ehtinyt vielä muodostua. Varsin pian huomasi keiden kanssa oikeasti viihtyy ja nämä ystävät ovatkin pysyneet messissä tänne asti! Tampere on tuntunut kotoisalta enkä ole kaivannut täältä muualle. Suosittelen rohkeasti maiseman vaihtoa opiskelu- tai työpaikan perässä!

Juuso, 23v, opiskelija/freelancer/yksityisyrittäjä, Tampere

 Muutin 2011 keväällä työharjoittelun takia Virroilta Tampereelle. Oli hieno tunne päästä pieneltä paikkakunnalta (9000 asukasta tai jotai, wiki kertoo) "oikeaan" kaupunkiin. Sain kivan halvan kämpän läheltä keskustaa ja tuntu että taas uus vaihe elämässä. Oon viihtynyt Tampereella, työharjottelupaikka oli kiva ja sain sieltä töitä jatkossakin. Sen takia jäin myös asumaan tänne ja kävin koulua täältä käsin Virroilla kevään 2012. Mutta kavereiden saaminen nyt on ollu vähän ongelma, kun en täällä opiskele enkä oo mikään baarien pintaliitäjä. Kaupunki on ihan kiva, tavallaan pieni mutta kuitenki iso, liikkeet pitkään auki ja elämää mutta kuitenki nopeasti kävelee keskustan läpi. Miks täällä vihataan pyöräilijöitä ihan epänormaalilla tavalla? Luultavasti täällä pysyn jos töitä saan, ihan viihtysä paikka noin muuten.

Sanni, 17v, lähihoitajaopiskelija, Valkeakoski

Olin 2006 keväällä Valkeakoskella asuva iloinen kuudesluokkalainen tyttö, jolla oli paljon kavereita. Sitten väliin iski muutto Toijalaan ja edessä olisi koulun ja kaveriporukan täysi vaihto. Ympärillä ihmiset toitottivat, että yläasteelle mentäessä koulu olisi kuitenkin uusi ja myös kaverit luultavasti vaihtuisivat. En oikeastaan ajatellut siinä kesällä asiaa juurikaan, oli kai niin paljon muuta tekemistä.

Tampere ilmasta! © Flickr, Leo-setä

Elokuu koitti ja koulu alkoi. Seisoin siinä pihalla lempifarkuissa ja t-paidassa ihan paniikissa kaikkien pällisteltävänä. Ihan hirveä päivä kun näin myöhemmin miettii. Satunnaisesti joku tuli puhumaan minulle ja kyselemään olenko uusi ja mistä olen ja niin edespäin. Mutisin jotain vastaukseksi, mutta päässä pyöri vain että mihin porukkaan sitä kannattaisi ujuttautua että olisi edes vähän cool. Onneksi kello soi vihdoin ja opettajia alkoi tulla ulos hakemaan omia luokkiaan sisälle. Opettajat huutelivat oppilaita ensin A-luokan, sitten B:n ja niin edelleen. Minun nimeni sanottiin vasta F-luokan kohdalla. Opettajan johdolla menimme luokkaan ja luokassa aloin taas katsella ympärilläni olevia luokkakavereita etsien semmoisia tavallisen oloisia tyttöjä, joiden kanssa voisin kuvitella tulevani toimeen ainakin ulkonäön perusteella.

Ensimmäisestä tunnista en muista juuri mitään, mutta olin löytänyt sen kolmen tytön porukan joista tulisi myös minun kavereita. Hoksasin että yksi heistä, tavallisen näköinen pieni tyttö, on minun naapurini, ja siinä vasta hyvä tapa murtaa jää ensimmäisessä keskustelussa. Suunnitelma oli valmis. Sitten meillä alkoi salissa jokin uusien seiskojen tilaisuus, missä rehtori puhuisi jotain. No siellä ujuttauduin tämän minun naapurin viereen istumaan. Ryhdistäydyin ja sanoin hiljaa vieressä istuvalle tytölle eli naapurilleni: "Me taidetaan olla naapureita." Siitä se juttu lähti liikkeelle. Näiden kolmen ihmisen kanssa ollaan edelleen parhaat ystävät. Yläasteen jälkeen muutin takaisin Valkeakoskelle kun lähdin opiskelemaan lähihoitajaksi, mutta ystävyys säilynyt ja näemme lähes joka viikonloppu ja kesäisin enemmänkin.

Terhi, Varustamo