maanantai 30. heinäkuuta 2012

Tarinoita kesätöistä osa 3: Kesätyöntekijänä työläismuseolla


Peruskoulun päättänyt Erik vietti kesästään kaksi viikkoa kesätyöntekijänä Kauppilanmäen ulkomuseolla Valkeakoskella. Kauppilanmäen museo esittelee tehdastyöntekijöiden asuinoloja 1870-luvulta 1900-luvun alkuun ja museon alueella on asuinrakennuksia, savusauna, kasvimaa sekä lammasaitaus ja pieni kanatarha.

Erik kirjoitti kesätyöstään näin:
”Hain kaikkiaan kuuteen kesätyöpaikkaan ja minut valittiin kahteen niistä. Kesäkuun olin töissä Tervasaaren tehtaalla ja sen jälkeen olin kaksi viikkoa Kauppilanmäen museolla. Löysin tämän kesätyöpaikan ilmoituksen Valkeakosken työvoimatoimiston nettisivuita. Lähetin hakemuksen ja minut kutsuttiin työhaastatteluun. Haastattelussa minulta kyseltiin aiemmista työpaikoista ja saavutuksista sekä taidoista.

Erikin työkaverit, museolampaat Intti ja Idea

Työpäivät ovat olleet työntäytteisiä mutta eivät liian rankkoja. Aika kuluu nopeasti jos viihtyy työssään. Kauppilanmäen museolla olen pitkälti hoitanut paikan ”ulkonäköä” eli leikannut ruohoa, raivannut pitkää heinää, siistinyt paikkoja ja asetelut kukkaistutuksia. Siimaleikkuria tuli käytettyä paljon. Olen tehnyt piha-alueesta mahdollisimman edustavan. Olen myös järjestellyt museotavaroita. Eläinten hoito oli mukavinta: Päiväni alkoivat sillä että vaihdoin juomavedet kanoille ja lampaille, siistin kanalan ja annoin eläimille ruokaa.

Mielestäni mikään työtehtävä ei ollut ylitsepääsemätön. Olisin halunnut jatkaa töitä vielä kahden viikon jälkeenkin. Kesätyönhakijoille suosittelen, että kannattaa hakea mahdollisimman moneen paikkaan ja että haastattelussa kannattaa olla edustava.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti