maanantai 13. toukokuuta 2013

Nuoret ihmiskauppaa vastaan Näsinlinnassa

Toissaviikonloppuna 3.5.-5.5. Näsinlinna täyttyi nuorten taiteilijoiden teoksista, tanssista ja musiikista tapahtumassa nimeltään Kuka Välittää? Tapahtuma oli monen eri toimijan yhteistyön tulos. Mukana järjestämässä olivat: Museokeskus Vapriikki, Uusi verso, Tampereen normaalikoulu, Messin paja, Silta-Valmennusyhdistys ry, Tampereen ammattikorkeakoulun Taiteen ja viestinnän oppilaitos sekä Suomen lähetysseuran Tasaus-kampanja.



Näsinlinnaan oli koottu taidetta nuorilta taiteilijoilta Tampereen normaalikoululta, Messin pajan nuorilta, Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijoilta ja Silta-Valmennusyhdistyksen pajalta. Teokset olivat erilaisia ja käsittivät pieniä ja isoja maalauksia sekä erikokoisia installaatioita. Sisäänpääsymaksu oli viisi euroa, jotka suoraan annettiin Tasaus-kampanjan käyttöön. Tasaus-kampanjan tarkoituksena on sekä jakaa tietoutta ihmiskaupasta että auttaa ihmiskaupan vastaista työtä. Lisää kampanjasta voit lukea täältä: Tasaus-kampanja

 

Esiintymässä viikonlopun aikana olivat esimerkiksi Tampereen Yliopiston Laulajat, Tiina Rankila (Tasaus-kampanja), Tanssiryhmä Sytyke, Monologi Itse Ihminen Tarja Halisen esittämänä ja Jousitrio. Pääesiintyjänä lauantaina oli Morris&I. Koko viikonloppu oli siis nuoren taiteen ja tiedon täyttämää. Tällaisia tapahtumia olisi hyvä olla lisääkin!

Lue lisää: www.kukavalittaa.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti