maanantai 8. elokuuta 2011

Moni nuori ilman opiskelupaikkaa vielä elokuussa

Koulut alkavat Pirkanmaalla tällä viikolla. Silti Aamulehti uutisoi lauantaina, miten Kymmenet nuoret ovat yhä ilman opiskelupaikkaa Tampereella. Aamulehden mukaan nuoria, jotka eivät yläkoulun päätyttyä saaneet opiskelupaikkaa lukiosta tai ammattikoulusta, on pelkästään Tampereella noin 80.

Tänä vuonna on kymppiluokille ollut suorastaan tunkua Tampereella, eivätkä kaikki halukkaat mahdu syksyllä alkaviin ryhmiin. Vaihtoehtoina perinteisille kymppiluokalle löytyy Pirkanmaan alueelta ainakin lukiostartti ja Ammattistartit. Mielekästä tekemistä lukuvuoden ajaksi tarjoavat myös esimerkiksi erilaiset työpajat, joita Tampereella tarjoaa muun muassa Silta-Valmennus, mutta myös moni muu taho. Jatko-opiskelupaikkaa vaille jääneen nuoren kannattaakin vielä kysellä opiskelupaikkaa suoraan kouluilta.

Tärkeää olisi, että jokainen nuori löytäisi itselleen yläkoulun jälkeen jatko-opiskelupaikan tai muuta mielekästä tekemistä, sillä tässä nivelvaiheessa ilman opiskelupaikkaa jääneet nuoret ovat vaarassa syrjäytyä kokonaan opiskelu- ja työelämästä. Onneksi lukio- ja ammattikouluopinnoille on olemassa lukuisia hyviä vaihtoehtoja tai niihin valmentavia koulutuksia, joista jokainen nuori varmasti löytäisi omaan tilanteeseensa sopivan vaihtoehdon. Suuri haaste on kuitenkin saada nuoret ja nämä oikeat tahot löytämään toisensa, ja tämä onkin yksi Varustamo-hankkeen tavoitteista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti