maanantai 11. kesäkuuta 2012

Vertaisohjaajan kokemuksia työstä Varustamolla

Kävin vertaisohjaajakoulutuksen keväällä 2011. Sain tiedon koulutuksesta silloisesta työharjoittelupaikastani nuorten mielenterveyskuntoutujien parissa ja samoin koulun sähköpostiin ilmoitettiin koulutukseen hakemisesta. Opiskelen sosionomiksi (nyt tosin olen valmistumassa), ja nuorten vertaisohjaus kuulosti mielenkiintoiselta ja alan työkokemusta kartuttavalta.

Mielenkiintoista ja opettavaista aikaa 9 kuukauden työjakso olikin! Kun aloitin työt syyskuussa 2011, pääsin heti alusta alkaen muiden vertaisohjaajien kanssa ideoimaan ja suunnittelemaan tulevan vuoden toimintaa. Vaikka olinkin ohjaustehtävissä, suunnittelua tapahtuu silti luonnollisesti koko ajan. Henkilökohtaiset työtehtäväni liittyivät ammattistarttien toimintaan, olin muun muassa vastuussa Facebookin Starttipisteen toiminnasta ja päivittämisestä sekä tietysti chatohjauksesta. Myös esittelyvierailut Varustamon kokonaistoiminnasta ammattistarteille kuuluivat olennaisena osana työtehtäviini.

Nuorten tavoittaminen verkossa on nykypäivää ja olen todella sitä mieltä, että ohjaus ja neuvonta voi siellä toimia. Oli mukavaa huomata, kuinka muutama nuori osallistui jo aktiivisesti keskusteluun ja olen varma, että kun toimintaa vielä aktiivisesti kehitetään hankkeen aikana eteenpäin, yhä useampi nuori ottaa Varustamon vertaisohjaajat omakseen :)

Toivotan kaikille hyvää jatkoa ja pidetään lippu korkealla! :)

Kaisu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti