maanantai 13. elokuuta 2012

Talouskoulusta taitoja elämään


Olet saattanut joskus kuulla talouskoulusta. Ensimmäinen mielikuva ainakin itselläni on, että talouskoulussa, jota emäntäkouluksikin olen kuullut kutsuttavan, opetellaan vaan tekemään ruokaa ja siivotaan monta kuukautta. Tarkempi perehtyminen kuitenkin kertoo, että mielikuva on hieman väärä. Talouskoulun tutkinnon osat muodostuvat asumisen, kodin ja ruoanvalmistuksen opinnoista sekä vapaavalintaisesti hygieniaosaamiseen, alkoholilainsäädäntöön tai esimerkiksi kodin juhlien järjestämiseen liittyvistä opinnoista. Talouskoulun käynyt opiskelija saa valmiuksia ja käytännön taitoja oman arjen hallintaan ja kotitaloudesta huolehtimiseen. Kuulostaa ikään kuin pidennetyltä ja monipuolisemmalta köksän kurssilta!

Talouskoulu kestää vajaat viisi kuukautta ja on laajuudeltaan 20 opintoviikkoa. Tampereella sitä järjestää ainakin Tampereen Palvelualan ammattiopisto. Seuraava talouskoulu alkaa tammikuussa 2013 ja loppuu toukokuussa, ja sinne hakeminen onnistuu syksyn yhteishaussa 26.9.-5.10. Mikäli sinulla ei ole mitään koulu- tai työpaikkaa kevääksi, kannattaa harkita talouskoulua! Pääsyvaatimuksena on hyväksytysti suoritetut peruskoulu- tai lukio-opinnot. Sen lisäksi, että talouskoulussa oppii läjäpäin hyödyllisiä taitoja, tarjoaa sen suorittaminen toisen asteen yhteishaussa hakevalle loistavan lisäedun: Koulutuksen suorittanut opiskelija saa yhteishaussa kolme lisäpistettä! Jos siis unelmien opiskelupaikka jäi vain parista vaivaisesta pisteestä kiinni viime yhteishaussa, tässä on hyvä tilaisuus käyttää aika hyödyksi ja napata itselleen tarvittavat pisteet!
Kuva: kuopiontalouskoulu.fi
 Kerttu suoritti talouskoulun keskeytettyään lukion toisen lukuvuoden syyslukukauden jälkeen ja odotellessaan seuraavaa yhteishakua, jossa hän voisi hakea itseään kiinnostavalle alalle. Kerttu kertoo talouskoulusta näin: 
 
"Talouskoulussa tehtiin ruokaa, pestiin pyykkiä ja mankeloitiin. Lisäksi meillä oli käsityötunteja. Tehtiin myös sisustussuunnitelmat ja käytiin läpi kodinhuoltoa. Talouskoulusta on varmaan hyötyä ainakin jollekin sellaiselle, joka ei oo ikinä tehny kotona mitään kotitöitä. Ite hyödyin eniten niistä kolmesta lisäpisteestä, jotka sain yhteishakuun. Sain talouskoulussa lisäksi suoritettua hygieniapassin, se oli hyödyllinen jatkoa ajatellen."

Telma, Varustamo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti