keskiviikko 8. elokuuta 2012

Työharjoittelupaikan etsintää viime tipassa

Olen siis aloittamassa ammattiopistossa lähihoitajalinjalla viimeisen vuoden opintojani. Syyskussa olisi sitten heti valinnainen työharjoittelu, mutta vain yksi ongelma. Mistä löytyisi työharjoittelupaikka? Paikkojahan nyt olisi vaikka muille jakaa, mutta asiaa pohtiessani olen saanut miettiä mikä asia valinnassa painaa eniten. Onko se raha? työn mielekkyys? uusi kokemus? vanha tuttu? mukava työyhteisö? opettajan mielipide? Asioita on niin hirveästi mitä täytyy miettiä.


Olen ollut kesän sijaisena terveyskeskuksessa ja siellä olisi sijaisten tarvetta syksylläkin. Mietin kovasti sinne menemistä, jos pääsisi palkalliseen työharjoitteluun, jolloin rahaa tulisi, mutta mitään uutta ei kyllä oppisi. Ajattelin kokemuksen kuitenkin olevan rahaa tärkeämpää, joten hylkäsin tämän vaihtoehdon.



Sitten mietin muutamaa muuta paikkaa missä olen ollut aiemmin, joissa viihdyin todella. Kehitysvammaisten parissa koulunkäyntiavustajana tai kehitysvammaisten ohjaajana ryhmäkodilla. Näitä en ole poissulkenut, mutta toisaalta haluaisin oppia uutta ja päästä osaksi jotain uutta työyhteisöä. Mutta mistä sitten kysyisin paikkaa? Alkaa paniikkikin iskeä, kun harjoittelupaikkaa ei ole ja syyskuu tuntuu hönkivän niskaan jo ihan kulman takana. 



Teinpä listaa asioista mitkä tekevät hyvän työssäoppimispaikan:

1. Työ on mielekästä!

2. Oppii uutta!

3. Työyhteisö on positiivinen, ei selän takana puhumista! (juu tällä alalla lähes mahdotonta, mutta toivon sitä silti)

4. Saa jalkaa uusien ovien väliin! (ei kirjaimellisesti)

5. Ei kauhean pitkä työmatka!

6. Raha aina plussaa!

Nyt tiedänkin minne haen, kun sain listan tehtyä! Soitan heti huomenna paikalliselle ala-asteelle missä järjestetään kehitysvammaisten opetusta ja pyydän paikkaa toiselle luokalle kuin missä olin viimeksi. Opin varmasti uutta, työyhteisö on tuttu ja mahtava, lisäksi työ on erittäin mielekästä. Kaikki muut listalta siis on paitsi rahaa en saa, mutta se olisikin vain ollut plussaa. Toivottavasti nyt vielä pääsen sinne...



Vinkiksi muille, joilla on työharjoitteluita edessä, älkää jättäkö paikan etsintää näin viime tippaan ettei iske paniikki! :)

Sanni, Varustamo

2 kommenttia:

  1. Tiedän tunteen, on työharjoittelupaikan etsiminen jäänyt myös.. Tällä viikolla soittelurumba käyntiin ja toivottavasti onnistaa. :)

    Terhi

    VastaaPoista
  2. Mun täytyy vielä tällä viikolla soitella ja varmistella, mutta nyt tilanne näyttää valoisalta :) Onnea matkaan sullekin

    Sanni

    VastaaPoista