perjantai 22. maaliskuuta 2013

Uudenlainen ammattitutkinto nuorille

Hei!

Jäikö yhteishaku vahingossa väliin? Etkö ole löytänyt omaa alaasi ja viime koulutus tuntui väärältä? Tuntuuko kouluun hakeminen vaikealta? Takk on aloittanut juuri uudenlaisen ammattitutkinnon, jonka voi suorittaa työttömänä työnhakijana tai työn ohella. Nämä koulutukset kulkevat nimellä nuorten osaamisohjelma. Koulutukset ovat lähinnä tarkoitettu työttömille 20-29 -vuotiaille, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa.

Osa opinnoista on sellaisia, jotka ovat päätoimisia, mutta osa on sivutoimisia. Suurimpaan osaan Takk:n tutkinnoista on mahdollista hakeutua nonstop, eli voit hakea mukaan vaikka heti. Osaan tutkinnoista hakuaika on huhtikuun lopulle. Tutkiessasi tarjontaa tarkista siis, kuinka pääset mukaan koulutukseen! Osan tutkinnoista voi myös suorittaa oppisopimuksella.

Suunnitteilla on jatkossa myös muita tutkintoja, joten valinnanvara ei tule loppumaan. Koulutustarjonnan näet esimerkiksi tältä sivulta: http://www.takk.fi/nuoret/koulutuksia_nuorille.html Tällä hetkellä haussa on esimerkiksi Laitoshoitajan ammattitutkinto ja tarjoilijan tai ravintolakokin ammattitutkintoon valmistava koulutus!

Jos tämä vinkki osui sinun kohdallesi, niin katso ja koita!

Laura, Varustamo-hanke




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti