keskiviikko 1. elokuuta 2012

Miten viettää täydellinen vapaapäivä?

Opiskelu ja työt vievät lähes kaiken ainakin minun ajastani, tällä hetkellä kesätyöt sekä opinnäytetyön tekeminen. Vapaa-aika on tärkeää vastapainoa näille asioille, jotta jaksaa pitää opiskelu- ja työmotivaatiota yllä. Kun vihdoin minulle koittaa harvinainen, mutta odotettu vapaapäivä, haluan viettää sen tarkkaan harkiten. Aloinkin pohtia asioita miten minä vietän täydellisen vapaapäivän, ehkä tekin saatte tästä jotain vinkkejä omiin vapaapäiviinne.

1. Herään ajoissa tai siis suhteellisen ajoissa, jotta päivä ei kulu hukkaan nukkumalla. En kuitenkaan laita kelloa soittaan, koska eihän se mikään vapaapäivä olisi jos täytyisi herätä siihen ärsyttävään piipitykseen tai entiseen lempibiisiin. Usein myös jos nukkuu puoleenpäivään, minulla ainakin on aamulla kauhea päänsärky. Yritän herätä siinä kymmenen aikoihin, se olkoon tarpeeksi ajoissa.


2. Syön aamupalan rauhassa, luen päivän lehden radiota kuunnellen ja pidän huolen, että saan istua sohvalla Facebookkia lueskellen vähintään puoli tuntia.


3. Sitten yritän saada itseni ylös sohvalta liikunnan pariin, menen salille tai vaikka kaverin kanssa pelaamaan tennistä. Liikunnasta saa pirteän olon koko päiväksi.


4. Sitten katson kaikki lempiohjemat tallennukselta, mitä en ole työ- tai koulupäivinä ehtinyt katsoa. Koko viikon Suurimmat pudottajat, Taran monta elämää ja Mercyn sairaala!

5. Päiväksi/illaksi rentoa kaverihengausta, tehdään yhdessä jotain kivaa ja syödään hyvin! Vinkkinä, tehdään vaikka yhdessä jotain hyvää ruokaa tai mennään ulos syömään. Aina ei myöskään tarvitse olla mitään isoja suunnitelmia, vaan pelkkä yhdessäolo ja juttelu synnyistä syvistä riittää.


6. Illalla vielä herkkuja ja vaikka joku hyvä leffa edelleen hyvässä seurassa.


7. Sitten suhteellisen ajoissa nukkuun, ei ole tarkoitus kerätä univelkoja alkavaa arkea varten. Yritän ite aina saada ainakin 8 tuntia unta yössä, mutta ei se kyllä työaamuina ikinä onnistu lähellekään. Yritän ottaa sitten vähän takaisin vapaapäivinä.


Rentouttavia vapaapäiviä kaikille kesätöiden ja tulevan arjen keskelle! :)

Sanni, Varustamo

3 kommenttia:

  1. Ihanan levolliselta kuulostaa! Taidankin toteuttaa tuollaisen päivän heti huomenna, kun on vapaata! :)

    Sara, Varustamo

    VastaaPoista
  2. Mullaki on huomen ja yli huomen vapaata :) Ja aion ainaki kattoa yks leffa perjantaina ja sitten huomen tehdä jotain kivaa ja sitten mennä ratsastamaan :)

    Linda

    VastaaPoista
  3. Kesällä onkin tärkeetä yrittää pitää vapaatakin, uutisissakin oli siitä juttua (http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=SKA_newssite/AMLayout&cid=1194758319337&p=1194613459185&pagename=SKAWrapper). Tai onhan se vapaa-aika ylipäätään tärkeetä :) Mulla meinaa olla vähän ongelmana se, et jos ei oo etukäteen sopinu jotain menoo, niin sitten ei meinaa jaksaa lähtee mihinkään sillon, kun kerrankin ois aikaa.

    Telma, Varustamo

    VastaaPoista